Kohta vietän masennukseni vuosipäivää. Ei masennukseni ei alkanut nyt vuosi sitten vaan se on alkanut jo joskus alakoulu ikäisenä. Se on ollut toistuvaa tyyppiä, mutta nyt kohta vuosi sitten kun alkoi masennus jakso niin se vei minut tilanteeseen jossa olen nyt.
Kun ihminen kokee kiusaamista, yksinäisyyttä, hyväksikäyttöä ja kaikkea muuta mitä ihmisen ei pitäisi kokea. Se joko murtuu heti ja monissa tapauksissa olemme saaneet lukea että tilanne on päättynyt kuolemaan oman käden kautta. Minä kovetin itseni patosin tunteeni sisääni. Olen nähnyt paljon kuolemaa töiden puolesta ja jonkin verran kokenut menetyksiä läheisissäni. En koskaan ole itkenyt kenenkään kuolemaa, koska olin jo lapsena oppinut patoamaan tunteeni ja olin niin sanotusti tunteeton.
Voin myöntää että eräässä elämän vaiheessa minäkin mietin hetken että päättäisin päiväni kun tunsin ensimmäisen kerran jotain oikeasti. Tunsin menettäneen kaiken, mutta hetken pohdittuani tajusin että onhan minulla veljet, vanhemmat, isovanhemmat ja kaverit sekä muut sukulaiset joille en voi aiheuttaa sitä tuskaa jonka olin nähnyt kuolleiden läheisillä, vaikka itse en tuntenut mitään silloin. Ja sen jälkeen olen ollut sitä mieltä että kaikesta voi selvitä.
Isokin mies voi ja oppii itkemään. Nykyään kun tunnelukkojani on availtu niin itken lähes päivittäin kun mieleeni tulee eri asioita joita olen kokenut. Välillä itku tulee ihan väsymyksestä kun uneni ovat niin sekaisin. Tänäänkin olin väsynyt huonesri nukutun yön jälkeen ja minua ahdisti toisaalta olin hyvin yli energinen ja levoton, kunnes yksi vastalause rakkaaltani sai minut ensin raivostumaan ja n. minuuttia myöhemmin paha olo purkautui itkuna. Kyllä isomies saa itkeä on minun mielipiteeni nykyään. Rakkaani tuli ja otti minut syleileen ja sanoi että, vaikka hän on tukeva ei hän osaa tukea. VÄÄRIN! Hän tuki juuri minua niinkuin kuuluikin kyllä hän osaa tukea. Minulla on minulle maailman paras ja rakkain puoliso rinnallani ja hän on rohkaissut minua hakemaan apua, tukenut minua pyyteettä tämän melkein vuoden. Rakkaani tuella tämän selätän, vaikka kohta osa-aikaiselle työkyvyttömyys eläkkeelle siirrynkin, mutta saatte nähdä, että tulen vielä selättämään tämän sairauden. Sairauteni on keskivaikea masennus ja vaikea unettomuus. Nyt olen tunteinedi kanssa pulassa kun en osaa käsitellä niitä vaan ne tulevat täysillä, niin viha, suru, ilo, rakkaus kuin onnellisuuskin. Kun opin vielä opin käsittelemään tunteitani ja saan loputkin solmut auottua, niin lupaan että olen entistäkin ehompi ja palaan taas töihinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti