Olen ollut koulukiusattu

Mikään ei voi olla niin julma kun lapsi toiselle lapselle.

Kun menin ensimmäiselle luokalle kouluun olin kouluun lähtiessäni innoissani että voisin saada uusia kavereita, koska niitä ei minulla vielä enemmälti ollut, koska olimme muuttaneet vasta muutama kuukausi aikasemmin erääseen kuntaam Etelä-Savossa. Mutta ei siitä päivästä alkoi pienen pojan kuuden vuoden helvetti. Ensimmäisestä päivästä alkaen minua kiusattiin, koska olin pienin, puhuin hieman eritavalla kuin muut kun olimme muuttaneet pääkaupunki seudulta. Minua ei otettu välituntileikkeihin mukaan, minua tönittiin, haukuttiin, läpsittiin, väänneltiin sormista. Lisäksi pulpettini sotkettiin ja minulta vietiin tavaroita sekä vaatteitani sotkettiin.

Kiusaajat ei olleet pelkästään poikia vaan myös tytötkin kiusasivat ihan yhtälailla kun pojat. Elämäni ei ollut kovin helppoa uutena 7 -vuotiaana poikana pienellä paikkakunnalla jossa kaikki lähialueen lapset kiusasivat ja ne muutamat jotka eivät kiusanneet eivät uskaltaneet olla julkisesti kavereita jotta ei heitäkin alettaisi kiusata. Ainoa paikka missä olin turvassa oli koti. Joskus olin niillä parilla kaverilla yökylässä koita minulla oli, mutta silloinkin pysyimme vain heillä ettei meitä nähtäisi. Isovanhempieni kanssa olin usein mökillä ja se olintoinen turvapaikkani.

Mutta ei tämä vielä riittänyt. Molemmat turvapaikkanikin menetti luottamukseni. Kyllä en voinut luottaa kotiin enkä siihen että mökillä olen turvassa. Tätä ei rikkoneet koulukiusaajat vaan viha, katkeruus, luottamuspula ja alkoholi. Vanhempani alkoivat riidellä todella paljon ja oli jo lähellä etteivät he eronneet kotona oli hirveitä riitoja koin siellä pelkoa ja vihaa ilmassa. Rauhoittelin nuorempia sisaruksiani ja olin heille tukena ja turvana kun vanhempani riitelivät. Tätä jatkui ties kuinka kauan. Minulla oli muodostunut uusi turva olin aloittanut ensimmäisellä luokalla jo palokunta nuoriso-osastossa ka siellä minua ei kiusattu vaan olin osa porukkaa ja siellä minulla oli kavereita ja ne verkostot ovat osa kestäneet näihin päiviin asti. Lisäksi olin SPR-nuorissa ja sieltä kautta osaston vetäjän ja koulumme terveydenhoitajan kanssa ystävystyin. Joskus jos kotona oli vanhemmillani hirveä riita niin pakenin sitä hänen luokseen. Hän otti minut aina hyvin vastaan teimme läksyni ja välillä otimme välipalaa ja sain olla ihan rauhassa. Minunhan piti jaksaa koulussa missä minua kiusattiin ja kotona minun piti tukea veljiäni kun vanhemmat riiteli.

Kotona alkoholi ei ollut ongelma, vaan se ongelma oli mökillä isoisäni joi siellä hirveästi ja kun hän oli humalassa niin olimme mummin kanssa joko saunalla tai aitassa piilossa. Kerran muistan kun olimme pikkuveljieni kanssa kolmestaan mökillä ukilla hoidossa ja ukki alkoi juoda. Onneksi sain napattua häneltä nmt-puhelimen ja puhelin luettelon ja soitin yläkerran naapurillemme ja hän onneksi tiesi missä mökkimme on niin hän tuli hakemaan meidät kotiin. Olisimme voineet mennä heillekin, mutta menimme kotiin ja minä huolehdin veljistäni.

On valtava taakka alle kymmenen vuotiaalle pojalle olla koulu kiusattu ja huolehtia pikku veljistään koulun jälkeen niin ja tietty samalla piti tehdä läksyt. Olin menettänyt luottamukseni vanhempiini siinä kohti kun minulta kysyttiin kummanko mukaan lähtisin jos ero tulee. Ei sellaisia asioita kuuluisi lapsen miettiä että kumpi vanhempi on parempi vaan kummatkin ovat yhtä hyviä ei puolia voi valita. Vastasin molemmille että hänen mukaansa. Silloin mietin oikeasti ko sitä että minun olisi helpompi olla kuollut. Mutta en voinut jättää veljiäni riitelevien vanhempieni armoille ja tämä oli se kantava voima joka esti minua toteuttamasta synkkiä ajatuksiani. Tällöin olen varmasti masentunut ensimmäisen kerran.

Toisen ja kolmannen luokan kesälomalla en uskaltanut liikkua missään, koska pelkäsin että koulukiusaajat hyökkäävät kimppuuni. Katsoin paremmaksi ratkaisuksi pysyä kotona. Katsoin telkkaria ja söin. Painoni alkoi nousta. Koulu kiusaajat saivat uuden syyn kiusata, koska olin pyöreämpi kuin muut. Liikkumiseni koulun jälkeen rajoittui kerran viikossa oleviin paloharjoituksiin.  Kun luottamus ukkiin oli menetetty niin mökkiviikonloputkin harvenivat, koska ei mummikaan jaksanut katsoa ukin juomista. Mummikin puhui minulle usein että olisi vain helpompi muuttaa pois. Minulla oli nyt käsiteltävänä mielessäni kaksi mahdollista tulevaa avioeroa ja molemmat olivat entisiä turvapaikkojani.

Vanhempani saivat riitansa sovittua ja kotielämä rauhoittui. Eroa ei tullut kotona oli helpompaa olla. Mökillä ollessaan kerran ukki sai aivoverenvuodon ja äiti joutui ajamaan pyörällä mökille kun ukki soitti. Apua ei saatu läheltä vaan ukki piti lähteä viemään pääkaupukiseudulle sairaalaan. Onneksi ukin veli oli vaimoineen läheisellä mökkillään ja he lähtivät viemään ukkia. Ukki selvisi ja toipui hyvin, mutta elämän tyyli ei hirveästi muuttunut. Tästä johtuen aivoveren vuoto uusi vielä kahdesti vai kolmesti. Se jätti jälkensä ja ukki joutui työkyvyttömyys eläkkeelle ja menetti ajokorttinsa. Jos näistä aivoverenvuodoista oli jotain hyvää niin se että mummi ja ukki ei eronneet vaan ukin juominen loppui.

Ala asteen ajan minua siis kiusattiin koko ajan, mutta kun pääsin yläasteelle niin osa kiusaajista pyysi anteeksi ja olivat tai ovat olleet sen jälkeen kavereitani. Toki yläasteellakin joukkoon mahtui kiusaajia ja kiusaaminen muuttui fyysisemmäksi ja agressivisemmaksi, vaikka minulla oli kavereita nyt koulussa niin nämä muutamat iskivät kun olin yksi. Tultiin kaupassa luokseni ja sanottiin että jos et pölli meille tupakkaa ja kaljaa niin katkastaan sun käsi pihalla ja hakataan sut. No ei jääny paljon vaihtoehtoja. En jäänyt koskaan onneksi kiinni myymälä varkauksistani, jotka tein kun minua uhkailtiin. Kerran koulussa pistin uhkailussa vastaan ja minulta murrettiin peukalo. Toisen kerran kun en suostunut kun minua uhlailtiin minulta murrettiin ranne. Ekalla kerralla peloissani sanoin että kaaduin pyörällä ja peukalo murtui ja kun ranne murtui sanoin että kaaduin luistellessa. Koska kun kiusaajat mursivat peukaloni ja ranteeni niin he uhkasivat tappaa minut jos kerron kuka sen teki.

Kiusaaminen loppui kokonaan kun lähdin ammattikouluun lukemaan kokiksi. Sieltä sain kavereita ja olen heihin yhteydessä vieläkin. Ammattikoulun ja armeijan takia katkolle jäänyt palokunta harrastus palasi elämääni kun kaksi niistä vähistä ala-aste aikaisista kavereista teki itsemurhan. Toinen heistä oli kanssani vuosia myös palokunnassa. Vaikka en ollut palokunnassa lähes kuuteen vuoteen niin kun palasin takaisin oli kuin olisin löytänyt kotiin. Se porukka oli aina mun tukena ja siellä ei mua koskaan kiusattu.

Palokunnassa aloin tehdä työtä nuoriso-osaton kehittämiseksi ja nuoriso toiminnan kehittämisessä olin mukana niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin. Olin aloittamassa kiusaamisen vastaista kampanjaa palokunta nuorisotyössä. Palkitsimme jopa alueellisesti kummi-poikani ja hänen ystävänsä, koska he tekivät urhean teon ja lopettivat teollaan heidän luokastaan koulukiusaamisen. Sain työstäni nuorisotyön kehittämisessä myös tunnustusta sekä alueellisesti että valtakunnallisesti.

Nykyään en ole jaksanut tämän sairauteni vuoksi hakeutua uudelleen muuton jälkeen palokunta toimintaan, mutta ehkä vielä joskus etsin uuden hyvän porukan mihin liittyä. Koska veljeni ja perheeni sekä kaverit palokunnassa ovat minulle niin tärkeitä etten onneksi pystynyt tekemään lapsena itsemurhaa, minkä monet koulukiusaamisen uhrit ovat nähneet ainoana vaihtoehtona. Jos luet tämän ja tunnet jonkun jota kiusataan niin tue häntä, koska hän saattaa pohtia hyvin synkkiä ajatuksia ja tekoja, koska lapsi voi olla todella julma toiselle lapselle. Meillä kaikilla on vielä monta ihanaa asiaa koettavana.