Kuten edellisessä kirjoituksessa kerroin unistani, joissa oli vahvana teemana itsemurha ajatukset lapsuudestani. En pystynyt samalla kirjoittaa ilmiöstä mikä niiden jälkeen ilmaantui valveella ollessa. Menettämisen pelko on se tunne jota olen tuntenut jo reilu kahden viikon ajan. Pelkään menettäväni kaikki minulle läheiset ihmiset. En tiedä mistä se johtuu? Johtuuko se avioerostani? Johtuuko se nähdyistä itsemurha unista? Johtuuko se siitä että kun aikoinaan otin hyvälle ystävälle nettiliittymän ja hän jätti sen maksamatta sillä seurauksella että minä menetin ammatin harjoittamiseen tarvitsemani luvan ja näin yritykseni kaatui ja minulle jäi kymmenien tuhansien velat? Pohdimme tätä jo hieman terapiassa, mutta emme löytäneet syytä.
Tunne on hyvin voimakas ja läsnä koko ajan. Olen ahdistunut ja suutun herkästi. Minulla oli juuri kylässä pari päivää eräs minulle hyvin tärkeä henkilö, jonka kanssa pidimme hauskaa tuon ajan ja hän piti minua niin liikkeellä etten ehtinyt ajatella että tunnen menettämisen pelkoa. Päivät menivät hyvin ja meillä oli hauskaa, mutta öisin se helvetti taas alkoi. Johtuneeko siitä etten päivisin tuntenut tätä tuskaa, mitä nytkin tunnen niin yöllä se tunkeutui uniin. Kun olin nukahtanut ja hetken oltuani unessa uni alkaa ja unessa avaan silmäni olen jossain pimeässä laatikossa, mutta kannen välistä tulee laatikkoon sen verran valoa että näen laatikon olevan sisältä vuorattu valkoisella silkki kankaalla. Laatikossa on todella mukava maata se ei ole pieni eikä iso, vaan sopiva. Se on pehmeä ja asento on hyvä. Kun tajuan että makaan ruumisarkussa ja kuulen jotain puhetta ulkopuolelta voin tunnistaa isäni, äitini, veljien, isovanhempieni, puolisoni sekä läheisten ystävieni äänet. Kuulen kuinka he vakuuttelevat että tämä on ainoa oikea ratkaisu ja näin on parempi kaikille. He naureskelevat kun puhuvat minusta ja sitten kuuluu ihan outo ääni joka kysyy oletteko nyt varmasti tosissanne ja valmiita. Kaikki toteavat yhteen ääneen että kyllä, voit viedä arkun. Myös yhteen ääneen kaikki huutavat että nuku hyvin kerrankin. En sano mitää, en tiedä miksi, mutta olen ihan hiljaa. Tunnen kuinka arkkua kuljetetaan ja kuinka se kolahtelee. Hetken kuluttua kuulen kuin jokin metallinen ovi suljetaan. Alkaa kuulua kohinaa ja palavasta puusta kuuluvaa rätinää ja pauketta. Silloin tajuan että minut poltto haudataan elävältä. Alan huutaa, mutta eihän sitä kukaan kuule. Tunnen kuinka tuli nuolee jalkojani ja selkääni, kunnes herään ja tunnen edelleen kuinka luuni hohkaavat kuumana kuin taottava rauta. Nousen istumaan ja kävelen parvekkeelle -16 asteeseen jäähdyttelemään, jotta voin käydä uudelleen nukkumaan.
Uni ei jatkunut tai toistunut samana yönä, vaan kun sain uudelleen unta niin sain nukuttua sitten aamuun asti, aamupäivä meni miettiessä unta, vaikka minulla oli toimintaterapia aika, mutta sitten lähdimme viettämään vieraani kanssa aikaa ja silloin kaikki omat huolet taas unohtuivat. Oli mukava päivä ja ehdittiin tehdä vaikka mitä. Tuli ilta ja tuli yö, olin ottanut unilääkkeet ja käynyt nukkumaan. Kun saan unta niin hetken kuluttua sama uni kuin edellisyönä alkoi uudelleen ja toistuu kuin videolta katsoisi ja taas herään kroppa kuumuutta hohkaavana, eikun taas parvekkeelle jäähdyttelemään.
Tänään vieraani oli lähdössä kotiin ja menimme hakemaan puolisoani hänen ystävältään missä hän oli ollut viettämässä iltaa vapaapäivien kunniaksi ja heillä oli ollut tyttöjen juttuja. Minua taas ahdisti tänään jopa normaalia enemmän. Olin jostain syystä todella vihainen ja vaikka minulle sanottiin vain jotain vitsillä otin sen tosissani ja suutuin. Menetin malttini melkein kokonaan, mutta koska paikalla oli muitakin niin sain pidettyä pahimman kiukkuni sisälläni, mutta silti pystyin loukkaamaan puolisoni tunteita ja siitä olin taas erittäin surullinen ja menettämisen pelon tunne vain vahvistui. Olin kotona kun vieraani haettiin ja samalla hetkellä kun hän lähti, minä purskahdin itkuun ja pyysin puolisoltani anteeksi ja selitin tuntemukseni ja etten tiennyt miksi olin niin suutuksissani ja kimpaannuin mitättömistä asioista. puhuimme asiasta pitkän tovin ja kerroin mikä minua vaivaa taas ja millaisina tunteina se ilmenee minussa.
Onneksi minulla on puoliso, jonka kanssa asioista voi puhua ja saamme pienet erimielisyydet puhuttua läpi. Vieraani tuntui olleen hyvin viihtynyt kun lähtiessään laski päiviä milloin näemme taas. Onneksi puolison ystävä perhe on hyvin perillä tilanteestani ja ymmärtävät oikkuni. Onneksi minulla on oikeasti hyvä tukiverkko tukemassa minua tämän sairauden voittamisessa. Kaikki jotka näitä minun kirjoituksia lukee, olette osa tukiverkosto eli iso kiitos teille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti