Olen tässä jo viikon pohtinut että miten tästä kirjoittaisin. No melkein heti päätin että kerron niinkuin unet meni, mutta sairastelun ja hurjan väsymyksen vuoksi kirjoittamisen aloittaminen venyi ja venyi, mutta nyt istun koneella ja koitan raapia luettavaa.
Mennään ajan kohtaan kun olin peruskoulussa ja kuten olen kertonut olin koulukiusattu koko peruskoulun ajan enemmissä tai vähemmissä määrin koko peruskoulussa olo ajan. En nyt muista miten tarkasti aiemmin pureuduin asiaan, mutta voin myöntää että niin kuin moni on tehnytkin minäkin olen harkinnut muutaman kerran itsemurhaa. Pohdin lapsena että kuinka paljon se helpottaisi minun elämääni kun ei tarvitse kärsiä koko ajan kiusaajista ja heidän tuottamastaan fyysisestä ja henkisestä kärsimyksestä. Lisäksi ajattelin että minun itsemurhani helpottaisi myös kiusaajieni elämää, sillä sanoivathan he usein että tapa ittes ja lisäksi he olisivat voineet keskittyä leikkeihinsä kun ei olisi tarvinnut olla minua kiusaamassa.
Tarkemmin asiaa ajateltuani tuli mieleeni vanhemmat, veljet, isovanhemmat, serkut, kummit ja muut miten kuolemani heitä hyödyttäisi? Ei mitenkään, vaan minä romahduttaisin heidän elämänsä. Olisin kuin kiusaajani en ajattelisi miltä heistä tuntuu vaan teen niin kun on minusta parempi ja en ajattelisi sen seurauksia. Tällöin silmäni aina aukesivat ja hautasin koko idean itsemurhasta, koska rakastin läheisiäni niin paljon.
Mutta miten tämä ikävä vaihe elämästäni tuli nyt uniini? Ensimmäisen kerran kun mietin itsemurhaa suunnittelin hyppääväni junan alle. Tiesin mistä pääsisi helposti kiskoille, koska pikku-veljeni meinasi kerran jäädä junan alle vahingossa yhden perhetuttavamme lapsen kanssa kun he karkasivat hiekkalaatikolta, mutta onneksi meidän ja niiden perheen isät kerkisivät nappaamaan pojat juuri ennen ku he jäivät junan alle.
Ensimmäisenä yönä näkemäni uni kesti aina tasan 29 minuuttia. Uni alkoi niin että seisoin Mäntyharjun rautatie asemalaiturin päässä ja odotin junaa. Odottaessani mietin että jos keksin yhdenkin syyn miksi en hyppäisi niin jätän hyppäämättä. Luonani kävi äitini ja veljeni puhumassa minua ympäri, mutta sain heidätkin vakuuttuneeksi että tämä on paras vaihtoehto ja hekin jättivät minulle hyvästit ja lähtivät. Olin yksin laiturilla ja mietin että pitää minun löytää edes yksi syy miksi en hyppää junan alle ja en keksi sitä. Junan valot alkavat lähestyä ja olin tullut tulokseen että en keksi syytä olla hyppäämättä. Kun junan junat edelleen lähestyvät niin herään säikähtäen. Tuntuu etten saa henkeä heti kun herään ja unen tapahtumat on mielessäni, mutta nyt keksin heti lukemattomia syitä olla hyppäämättä junan alle. Uni toistui yön aikana täsmälleen samanlaisena muistaakseni 5 kertaa, koska aina välillä valvoin suunilleen puolituntia. Ja kun päivällä otin päiväunet niin sama uni tuli silloinkin uniini muuttumattomana.
Seuraavana yönä näin unta että seisoin puolisoni kanssa sillalla, silta oli Mäntyharjun yksi rautatien ylittävä silta, mutta silta oli nyt jossain ihan muualla. Oltiin korkealla ja alla oli kivikko. Mietin taas ettei minulla ole mitään syytä olla hyppäämättä sillalta, vaikka puolisoni kuinka aneli etten hyppäisi ja koitti kertoa minulle paljon syitä miksi en hyppäisi, mutta lopulta sain omilla syilläni hänetkin sille kannalle että olen oikeassa. Halasimme ja suutelimme hyvästiksi tämän jälkeen hän kääntyi ympäri ja lähti pois. Käännyin katsomaan häntä vielä kerran, mutta aurinko häikäisi ja heräsin taas säikähtäen. Olin joskus kouluaikoinani pohtinut myös itsemurhaa jos hyppäisi korkealta kalliolta kivikkoon. Taas herätessäni minulle tuli lukuisia syitä miksi en voi tehdä itsemurhaa.
Minä en ole yhtään itsetuhoinen ja en haudo mielessäni mitään mikä tuhoaisi elämäni, vaan haluan parantua tästä masennuksesta ja unettomuudesta. Olla taas se Marko minkä kaikki tuntevat ja mihin puolisoni rakastui. Nämä unet säikäyttivät minut todella pahasti ja käsittelimme näitä terapiassa, mutta onneksi terapeuttini osasi kaivaa kirjoittamastani elämän kerrasta tämän asian esiin ja saimme yhdistettyä nämä asiat kouluaikojen todella vaikeisiin aikoihin.
Olen sitä mieltä että asiat selviävät aina jotenkin ja että itsemurha ei ole vaihtoehto. Etenkään lapsien ei pitäisi koskaan joutua pohtimaan elämänsä päättämistä oman käden kautta, koska toiset kiusaa. Mikään ei ole niin julma kuin lapsi toiselle niin tahtoessaan ja tätä vastaan haluan taistella kaikin keinoin kun vain voin. Tältä osin olen onnellinen etten ole voinut saada lapsi niin eipähän heitä voida kiusata.
Kiitos kun jaksoit lukea loppuun. Kommentoida saa. Koitan jaksaa kirjoittaa taas jonkin ajan kuluttua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti