Alkuviikko on mennyt yhdessä hujauksessa. Aluksi tuntui sunnuntaina, että viikosta voi tulla todella tuskainen, kun puolisoni lähti ystävänsä kanssa etelään viikoksi. Sunnuntai aamuna pelotti ja tuntui että maailma kaatuu. Kun päivä lähti käyntiin ja selvisi että matkaajat ovat turvallisesti perillä ja kun olin terapeutin kanssa laitellut muutaman viestin niin pelko ja ahdistus alkoivat pikkuhiljaa hellittää.
Lähdin liikkeelle että pääsi pois kotoakin hieman sekin vain helpotti oloa. Kävin isovanhemmillani kahvittelemassa ja moikkaamassa äitiä kun oli tullut talvilomalle viikoksi. Iltaa kohden olo alkoi normalisoitumaan.
Maanantaina olikin terapia ja siellä puhuimme asioista jotka ahdistivat ja sain taas helpotettua oloani. Kyllä se vain näin on että kun saa purkaa asioita oikean henkilön kanssa puhumalla niin hirviöt pienenee. Maanantai iltakin meni isovanhempien luona auttelemassa.
Tiistaina kävin ystävän luona aamusta kahvilla ja hänen kanssaan saatiin hirviöt kaikotettua lopullisesti. Puolisoni on saanut viettää lomaansa rauhassa ja se hänelle on tullut kyllä tarpeeseen kun on katsellut tätä minun sairastamistani kohta jo puolitoista vuotta. Eikä se ahdistus edes ollut eroahdistusta vaan jotain ihan muuta. PÄivällä kävin toimintaterapiassa ja sitten meninkin taas isovanhemmilleni vähän auttelemaan heitä ja äitiä tai no pääosin leikin vanhempieni koiran kanssa, mutta tuli siinä muutakin touhuttua. Illalla vielä siivoilin vähän kotona kun kummipoika oli tulossa kylään.
Keskiviikko aamuna havahduin siihen etten ole taas kahteen yöhön nukkunut kuin muutaman hassun tunnin per yö. Olisiko taas aika nostaa unilääkkeen määrää? No se jää nähtäväksi, koska nyt en tee muutoksia tällä viikolla. Terapiassa käynnin jälkeen lähdin hakemaan kummi-poikaa yökylään, koska huomenna lähdetään porukalla kohti Unkaria ja kummi-poika halusi tulla meille yökylään =)
Lupaan kirjoittaa Unkarissa lisää tänne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti