Voiko Joulupukki sairastua

Olen jo vuosien ajan tehnyt jouluaattona kierroksen joulupukkina. Alkuunsa kävin vain parissa kolmessa kodissa ja he olivat kavereitani. Huomasin että tykkään hommasta ja kun minulla ei ollut omia lapsia niin oli liikuttavaa saada tuoda joulu lapsiperheisiin ja nähdä lapsissa se ilo kun taas vuosi oli kulunut kun pukin oli viimeksi nähnyt.

Vuosien saatossa paikkojen määrä lisääntyi lisääntymistään ja ennen muuttoani Etelä-Suomeen minun ei tarvinnut enää edes ilmoittaa että teen pukki keikkaa ja silti oli 14 paikkaa aattoillan aikana. Vuosi toisensa jälkeen sain seurata kun lapset perheessä kasvoivat ja vaikka he eivät enää uskoneet pukkiin niin halusivat että pukki tulee käymään ja jakaa lahjat. Viimeinen joulu ennen muuttoani tänne Etelään niin jotenkin tiesin jo mielessäni että tämä on viimeinen joulu pukkina näissä kodeissa, vaikka en vielä tiennytkään muutostani mitään. Tuntui vaan niin pahalta kun meni taas katsomaan niitä lapsia, jotka olivat taas kasvaneet vuoden ja tiesin etten ikinä voi kokea sitä itse, että odotan lasteni kanssa joulupukin tuloa ja kun pukki on käynyt niin voin puolisoni kanssa istua sohvalle ja nauttia glögiä ja katsoa kun lapset leikkivät saamillaan leluilla.

Olin jotenkin luovuttanut elämäni suhteen. En ollut löytänyt eron jälkeen uutta puolisoa. Tiesin etten voi saada lapsia. Minulla ei ole luottotietoja ja muutenkin elämäni tuntui tyhjältä. Minulla ei ollut muuta kun työt ja opiskelu. Siksipä jo useampana jouluna olin joulupukin kierroksen jälkeen ajanut taksia tai päivystänyt palolaitoksella, jotta ne joilla oli lapsia saivat viettää jouluaan rauhassa. Kävin vanhemmillani syömässä aatto iltana ja muuten tein töitä.

Kun koitti vuosi 2015 niin se oli muutosten vuosi. Ensin uupumukseni alkuvuodesta paheni kun koulu stressasi ja tein siihen lisäksi liikaa töitä, mutta siitä selvittiin parin viikon levolla. Sen jälkeen muutin Vantaalle isovanhempieni luokse ja tarkoitukseni oli olla vain kesä ja alku syksy töissä Helsingissä. Kesällä tutustuin nykyiseen avopuolisooni ja hän oli jo alusta alkaen niin mahtava ihminen, että tiesin löytäneeni aarteen jota en halua koskaan menettää. Olimme kesäkuussa tavanneet ja tutustuimme toisiimme, huomasimme että meillä on paljon yhteistä, meillä oli jopa sama syntymäpäivä ikä eroa oli vain pari vuotta. Lokakuussa muutimme yhteen ja syntymäpäivänämme kosin häntä ja menimme kihloihin. Tunsin taas eläväni ja elämässäni oli sisältöä.

Tuli taas joulu, koska puolisoni oli töissä niin minäkin päätin että teen Joulupukkina kierroksen nyt Vantaalla. Sainkin nopeasti kierrokselle melkein kymmenen paikkaa. Oli oikein mukavaa käydä ihan tuntemattomissa perheissä kiertämässä Joulupukkina ja sain taas kokea sen miksi sen koko homman olin aloittanut eli toin sen joulun lapsille ja joulu pukin myötä rauha laskeutui lapsien koteihin kun jännitys ja vatsanväänteet loppuivat. Illan päätteeksi menin viettämään joulu iltaa puolisoni siskon perheen luokse missä olin aiemmin päivällä vieraillut Joulupukkina. Ja joulupäivänä lähdimme vanhemmilleni ja siitä menimme Tapaninpäivänä appivanhempieni mökille. Oli mukava joulu.

Elettiin taas vuosi ja vuoden 2016 joulukuun alussa niinkuin olen kertonut uni ongelmani alkoivat. Joulu lähestyi ja mietin että pakko kai se on joulupukin vierailla lapsien luona, vaikka ajatuskin jo ahdisti minua. Ahdistus se oli uusi tunne jonka koin jouluna ensimmäisen kerran. En osannut sitä edes tulkita ahdistukseksi ennen kuin myöhemmin kun olen oppinut tunnistamaan tunteitani ja olen saanut tunnelukkoja avattua. Sana oli kiirinyt joulupukista ja viime vuonna minulla oli 14 paikkaa aattona kierrettäväksi. Aaton lähestyessä ahdistus vain paheni ja alkoi olla ihan pakokauhun tunnetta kun heräsin aattona. Menin aamulla keittämään isovanhemmilleni joulupuuron kuten edellisenä joulunakin ja käytiin ukin kanssa saunassa. Sitten koitti hetki kun piti pukea mantteli päälle ja lähteä kierrokselle.Se oli hetki kun mietin että, voiko Joulupukki sairastua! Totesin että ei se vaan voi.
Päätään nosti taas se terapeuttini nimeämä Pelastaja-Marko. Itsestään piittaamaton pelastaja. No lähdin kiertämään ja ennen jokaista paikkaa jouduin keskittymään autossa että sain kerättyä itseni kasaan ja sain selvitettyä paikan kunnialla etten pahoita kenenkään mieltä. Eihän siitä mitään tulisi jos Joulupukki sairastuisi masennukseen tai edes flunssaan. No kierros saatiin päätökseen ja pääsin taas huokaisemaan puolisoni siskon perheen pariin, vaikka en saanut nukuttua ja ahdistus ei helpottanut niin joulupäivänä suuntasin vanhempieni luo.

Onnistuin kai kuitenkin hyvin Joulupukki kierroksella, kun monet sanoivat kun olin lähdössä että ensi vuonna tavataan. Kun olin vuoden vaihteessa kertonut puolisolleni tilastani ja hakenut apua, päätin että ensi jouluna korvaan heille jotka minuun luottavat edelleen pukkina. Menin erään tutun ateljee ompelimon pitäjän juttusille alkuvuodesta ja tilasin ihan uuden mittatilaustyönä tehtävän joulupukin puvun. Olen nyt vuoden aikana saanut hoitoa masennukseeni ja tunnelukkoja on saatu avattua jonkin verran. Olen taas siinä onnellisessa tilanteessa että odotan kovasti tämän vuotista kierrostani Joulupukkina ja ihmisten reaktioita kun Joulupukilla on uusi kostyymi päällä. Nyt ei tunnu ahdistusta, vaan tunnen taas sitä lapsen jännitystä kun se odottaa Joulupukkia käymään niin minä odotan että saan taas nähdä ne vuoden kasvaneet lapset ja muutamia ihan uusiakin perheitä kierroksella löytyy.

Vaikka Joulupukki ei voi sairastaa niin mies puvun sisällä voi ja sairaudet on tehty voitettaviksi. Minulla on vielä pitkä työnsarka edessäni masennukseni kanssa, mutta tämän blokin kirjoittaminen on ollut iso apu nyt loppuvuodesta ja jatkan tämän kirjoittamista edelleen. Iso kiitos kaikille lukijoilleni ja seuraajille tästä vuodesta. Palaan kirjoittamaan ensi vuoden puolella tänne. Kommentoikaa kirjoituksiani se auttaa minuakin jatkamaan.

Oikein hyvää joulua kaikille ja Onnellista uutta vuotta 2018!

PS. Sain ne joulu verhot ja paperi tähden makuuhuoneeseen vasta eilen laitettua =)

Aikaan saamattomuus

Vielä vajaa vuosi sitten tykkäsin tehdä kotitöitä kun olin yksin kotona, mutta nykyään ei saa itseään liikkeelle ja tekemään. Nytkin puolisoni on ystäviensä kanssa pikku-jouluja viettämässä ja minulla olosi ihan omaa aikaa siivota ja laittaa joulua, mutta ei mä vaan ootan inspiraatiota tässä sohvan nurkassa ja katon telkkaria. Edes ruokaa en jaksanu itelle laittaa vaan tilasin pizzan, vaikka tää ruho ei yhtään pizzaa kaipaisikaan.

Aamulla kun herään ja otan kahvit sekä aamupalan niin ja tietty aamulääkkeet. Vaikka olisin herännytkin jo ihan kunnolla ja tekemistä olisi, vaikka kuinka ja paljon tai vastaavasti vain joku pikku juttu. Voi mennä 4-7 tuntia että saan itseni liikkeelle ja tekemään jotain. Tämä ei ole normaalia minua. Olen ollut vuosia palokunnassa ja sieltä oppinut että hommat tehdään heti kun ne on tehtävä. Ennen olen siivonnut tän meidän kodin lattiasta kattoon päivässä ja tehnyt jopa pikku sisustus hommia samalla. Mutta en nykyään.

Nytkin olen ollut tässä laittamassa paperitähteä olohuoneen ikkunaan jo kolme tuntia. Tähti jo roikkuu tuolla, mutta piuha pitäisi vetää, jotta siihen tulisi vielä valokin niin ja sitten kun valmiin asennuksen tulisi olla vielä käytännöllinen ja siisti.  No josko homma olisi valmis ennen puolta yötä.

Makuuhuoneen jouluverhoja oon ollu silittämässä ja ripustamassa jo kolme päivää. Makkariinki pitäis saada sananmoinen paperitähti ku mitä nyt asentelen. Tätä menoa meillä on joulu viriteltynä loppiaiseksi ja sit tulee jo kiire purkaa se pois ettei kyntteliköt palaisi juhannuksena.

Lääkärini sanoi tämän olevan masennus väsymystä ja kuuluu taudin kuvaan. Itseä vaan alkaa aina ottamaan päähän ja rankasti ku mitään ei saa aikaiseksi ku vaa lorvii sängyssä tai sohvalla. Jonkun pitäs olla koko ajan potkimassa perseelle, että sais jotain aikaseksi. Tuntee itsensä vaan niin turhaksi ja tulee vihaiseksi itselleen ku on suunnitellut tänään tekevänsä jotakin ja tuntuu että omaa laiskuuttaan ei saa mitään aikaseksi. Lääkäri sanoi ettei pidä asettaa itselleen päivään liian kovia tavotteita vaan että alkuunsa pitää olla vain tyytyväinen jos on saanut edes vaatteet päälle päivän aikana.

Koko ajan olen vain hirveen väsynyt ei jaksaisi tehdä mitään. Voisi vain nukkua, mutta sekään ei ole vaihtoehto, koska en saa unta ja en viitsi puolilta päivin ottaa unilääkkeitä että saisin päivän nukuttua. Ei ole helppoa ihmiselle joka ei ole tottunut pysymään paikoillaan.

Jatkan nyt (jos saan itteni ylös sohvalta) tuon paperi tähden asennusta ja lupaan tässä nyt julkisesti että huomenna meillä on makkarissa jouluverhot ja paperitähti :-)

Olen ollut koulukiusattu

Mikään ei voi olla niin julma kun lapsi toiselle lapselle.

Kun menin ensimmäiselle luokalle kouluun olin kouluun lähtiessäni innoissani että voisin saada uusia kavereita, koska niitä ei minulla vielä enemmälti ollut, koska olimme muuttaneet vasta muutama kuukausi aikasemmin erääseen kuntaam Etelä-Savossa. Mutta ei siitä päivästä alkoi pienen pojan kuuden vuoden helvetti. Ensimmäisestä päivästä alkaen minua kiusattiin, koska olin pienin, puhuin hieman eritavalla kuin muut kun olimme muuttaneet pääkaupunki seudulta. Minua ei otettu välituntileikkeihin mukaan, minua tönittiin, haukuttiin, läpsittiin, väänneltiin sormista. Lisäksi pulpettini sotkettiin ja minulta vietiin tavaroita sekä vaatteitani sotkettiin.

Kiusaajat ei olleet pelkästään poikia vaan myös tytötkin kiusasivat ihan yhtälailla kun pojat. Elämäni ei ollut kovin helppoa uutena 7 -vuotiaana poikana pienellä paikkakunnalla jossa kaikki lähialueen lapset kiusasivat ja ne muutamat jotka eivät kiusanneet eivät uskaltaneet olla julkisesti kavereita jotta ei heitäkin alettaisi kiusata. Ainoa paikka missä olin turvassa oli koti. Joskus olin niillä parilla kaverilla yökylässä koita minulla oli, mutta silloinkin pysyimme vain heillä ettei meitä nähtäisi. Isovanhempieni kanssa olin usein mökillä ja se olintoinen turvapaikkani.

Mutta ei tämä vielä riittänyt. Molemmat turvapaikkanikin menetti luottamukseni. Kyllä en voinut luottaa kotiin enkä siihen että mökillä olen turvassa. Tätä ei rikkoneet koulukiusaajat vaan viha, katkeruus, luottamuspula ja alkoholi. Vanhempani alkoivat riidellä todella paljon ja oli jo lähellä etteivät he eronneet kotona oli hirveitä riitoja koin siellä pelkoa ja vihaa ilmassa. Rauhoittelin nuorempia sisaruksiani ja olin heille tukena ja turvana kun vanhempani riitelivät. Tätä jatkui ties kuinka kauan. Minulla oli muodostunut uusi turva olin aloittanut ensimmäisellä luokalla jo palokunta nuoriso-osastossa ka siellä minua ei kiusattu vaan olin osa porukkaa ja siellä minulla oli kavereita ja ne verkostot ovat osa kestäneet näihin päiviin asti. Lisäksi olin SPR-nuorissa ja sieltä kautta osaston vetäjän ja koulumme terveydenhoitajan kanssa ystävystyin. Joskus jos kotona oli vanhemmillani hirveä riita niin pakenin sitä hänen luokseen. Hän otti minut aina hyvin vastaan teimme läksyni ja välillä otimme välipalaa ja sain olla ihan rauhassa. Minunhan piti jaksaa koulussa missä minua kiusattiin ja kotona minun piti tukea veljiäni kun vanhemmat riiteli.

Kotona alkoholi ei ollut ongelma, vaan se ongelma oli mökillä isoisäni joi siellä hirveästi ja kun hän oli humalassa niin olimme mummin kanssa joko saunalla tai aitassa piilossa. Kerran muistan kun olimme pikkuveljieni kanssa kolmestaan mökillä ukilla hoidossa ja ukki alkoi juoda. Onneksi sain napattua häneltä nmt-puhelimen ja puhelin luettelon ja soitin yläkerran naapurillemme ja hän onneksi tiesi missä mökkimme on niin hän tuli hakemaan meidät kotiin. Olisimme voineet mennä heillekin, mutta menimme kotiin ja minä huolehdin veljistäni.

On valtava taakka alle kymmenen vuotiaalle pojalle olla koulu kiusattu ja huolehtia pikku veljistään koulun jälkeen niin ja tietty samalla piti tehdä läksyt. Olin menettänyt luottamukseni vanhempiini siinä kohti kun minulta kysyttiin kummanko mukaan lähtisin jos ero tulee. Ei sellaisia asioita kuuluisi lapsen miettiä että kumpi vanhempi on parempi vaan kummatkin ovat yhtä hyviä ei puolia voi valita. Vastasin molemmille että hänen mukaansa. Silloin mietin oikeasti ko sitä että minun olisi helpompi olla kuollut. Mutta en voinut jättää veljiäni riitelevien vanhempieni armoille ja tämä oli se kantava voima joka esti minua toteuttamasta synkkiä ajatuksiani. Tällöin olen varmasti masentunut ensimmäisen kerran.

Toisen ja kolmannen luokan kesälomalla en uskaltanut liikkua missään, koska pelkäsin että koulukiusaajat hyökkäävät kimppuuni. Katsoin paremmaksi ratkaisuksi pysyä kotona. Katsoin telkkaria ja söin. Painoni alkoi nousta. Koulu kiusaajat saivat uuden syyn kiusata, koska olin pyöreämpi kuin muut. Liikkumiseni koulun jälkeen rajoittui kerran viikossa oleviin paloharjoituksiin.  Kun luottamus ukkiin oli menetetty niin mökkiviikonloputkin harvenivat, koska ei mummikaan jaksanut katsoa ukin juomista. Mummikin puhui minulle usein että olisi vain helpompi muuttaa pois. Minulla oli nyt käsiteltävänä mielessäni kaksi mahdollista tulevaa avioeroa ja molemmat olivat entisiä turvapaikkojani.

Vanhempani saivat riitansa sovittua ja kotielämä rauhoittui. Eroa ei tullut kotona oli helpompaa olla. Mökillä ollessaan kerran ukki sai aivoverenvuodon ja äiti joutui ajamaan pyörällä mökille kun ukki soitti. Apua ei saatu läheltä vaan ukki piti lähteä viemään pääkaupukiseudulle sairaalaan. Onneksi ukin veli oli vaimoineen läheisellä mökkillään ja he lähtivät viemään ukkia. Ukki selvisi ja toipui hyvin, mutta elämän tyyli ei hirveästi muuttunut. Tästä johtuen aivoveren vuoto uusi vielä kahdesti vai kolmesti. Se jätti jälkensä ja ukki joutui työkyvyttömyys eläkkeelle ja menetti ajokorttinsa. Jos näistä aivoverenvuodoista oli jotain hyvää niin se että mummi ja ukki ei eronneet vaan ukin juominen loppui.

Ala asteen ajan minua siis kiusattiin koko ajan, mutta kun pääsin yläasteelle niin osa kiusaajista pyysi anteeksi ja olivat tai ovat olleet sen jälkeen kavereitani. Toki yläasteellakin joukkoon mahtui kiusaajia ja kiusaaminen muuttui fyysisemmäksi ja agressivisemmaksi, vaikka minulla oli kavereita nyt koulussa niin nämä muutamat iskivät kun olin yksi. Tultiin kaupassa luokseni ja sanottiin että jos et pölli meille tupakkaa ja kaljaa niin katkastaan sun käsi pihalla ja hakataan sut. No ei jääny paljon vaihtoehtoja. En jäänyt koskaan onneksi kiinni myymälä varkauksistani, jotka tein kun minua uhkailtiin. Kerran koulussa pistin uhkailussa vastaan ja minulta murrettiin peukalo. Toisen kerran kun en suostunut kun minua uhlailtiin minulta murrettiin ranne. Ekalla kerralla peloissani sanoin että kaaduin pyörällä ja peukalo murtui ja kun ranne murtui sanoin että kaaduin luistellessa. Koska kun kiusaajat mursivat peukaloni ja ranteeni niin he uhkasivat tappaa minut jos kerron kuka sen teki.

Kiusaaminen loppui kokonaan kun lähdin ammattikouluun lukemaan kokiksi. Sieltä sain kavereita ja olen heihin yhteydessä vieläkin. Ammattikoulun ja armeijan takia katkolle jäänyt palokunta harrastus palasi elämääni kun kaksi niistä vähistä ala-aste aikaisista kavereista teki itsemurhan. Toinen heistä oli kanssani vuosia myös palokunnassa. Vaikka en ollut palokunnassa lähes kuuteen vuoteen niin kun palasin takaisin oli kuin olisin löytänyt kotiin. Se porukka oli aina mun tukena ja siellä ei mua koskaan kiusattu.

Palokunnassa aloin tehdä työtä nuoriso-osaton kehittämiseksi ja nuoriso toiminnan kehittämisessä olin mukana niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin. Olin aloittamassa kiusaamisen vastaista kampanjaa palokunta nuorisotyössä. Palkitsimme jopa alueellisesti kummi-poikani ja hänen ystävänsä, koska he tekivät urhean teon ja lopettivat teollaan heidän luokastaan koulukiusaamisen. Sain työstäni nuorisotyön kehittämisessä myös tunnustusta sekä alueellisesti että valtakunnallisesti.

Nykyään en ole jaksanut tämän sairauteni vuoksi hakeutua uudelleen muuton jälkeen palokunta toimintaan, mutta ehkä vielä joskus etsin uuden hyvän porukan mihin liittyä. Koska veljeni ja perheeni sekä kaverit palokunnassa ovat minulle niin tärkeitä etten onneksi pystynyt tekemään lapsena itsemurhaa, minkä monet koulukiusaamisen uhrit ovat nähneet ainoana vaihtoehtona. Jos luet tämän ja tunnet jonkun jota kiusataan niin tue häntä, koska hän saattaa pohtia hyvin synkkiä ajatuksia ja tekoja, koska lapsi voi olla todella julma toiselle lapselle. Meillä kaikilla on vielä monta ihanaa asiaa koettavana.