Pitkästä aikaa

Hei kaikki. Nyt löysin paikan ja ajan. Heti alkuun haluan sanoa että pitkälti tän blokin ansiosta mulla menee nykyään paljon paremmin kuin silloin kun aloin tätä kirjoittaa.

Olen toisaalta pahoillani kun en ole tänne todella pitkään aikaan mitään kirjoittanut, mutta taas olen hyvin tyytyväinen ettei minulla ole ollut pitkään aikaan ollut tarvetta kirjoittaa tänne. Nyt löysin Kalliosta ihan mahtavan pikku kahvion Cafeliton ja istun täällä juomassa lattea. Tää tunnelma on sitä mitä olen etsinyt kauan. Että voin istua kahviossa ihan rauhassa ja katsoa kaupungin vilinää.

Minulla on ollut jo useamman kuukauden ihanan helppo olo mielellä. En stressaa enää uniongelmia, nukun pitkiäkin jaksoja hyvin, mutta välillä menee myös huonosti nukkumisien suhteen. Ja on päiviä välillä jopa viikko etten kykene tekemään mitää, mutta en stressaa siitä koska se kuuluu sairauden kuvaan. Minusta tuntuu että nyt on lääkityksetkin aika kohdillaan kun niitä jo vähän vähennettiin.

Alan oikeasti jo nähdä valoa tunnelinpäässä, vaikka välillä onkin synkkiä sadepilviä auringon edessä. Olen jo alkanut selailla työpaikka ilmoituksiakin.

Taidan ottaa toisen latten

Nautin nyt tästä hetkestä täysin siemauksin ja annan mielen levätä terapian jälkeen. Välillä vieläkin terapioiden jälkeen on hankalaa kun pohditaan vaikeita asioita, mutta nekin menevät hetket nopeammin ohi.

Välillä on pitkiäkin aikoja etten saa mitään aikaiseksi kuten siivottua, mutta olen pitäny kuitenkin kiinni päivä ja ateria rytmistä ettei ne mene enää niin sekaisin kun mitä keväällä olivat. Olen taas jaksanut siivoilla kotona, mutta se on hyvin päivästä kiinni vieläkin. Olen jopa tiskannut. Pyrin käymään ulkona joka päivä ja tekemään jotain muuta kun kyhjöttämään kotona. Nyt marraskuussa kun tulee rahaa ostan lisää aikaa uimakorttiin joka loppui reilu kuukausi sitten ja sitten taas pulikoimaan.

Ei tää elämä niin paskaa olekkaan kun miltä se on pari vuotta tuossa sumussa ja masennuksen vuoren varjossa on tuntunut.

Iso kiitos kuuluu myös kaikille mun läheisille ja teille jotka olette lukeneet ja kommentoineet näitä mun kirjoituksia.

Paljon on vielä työtä että olen kunnossa, mutta paljon sitä on jo tehty. Paljon on vielä saavutettavaa, mutta paljon on jo saavutettu.

Mukavaa syksyä kaikille :-)

Parantumaan päin ja altaalla meno maistuu

Hei

Viime viikolla tuskaa aiheuttanut nivunen alkaa pikkuhiljaa parantua. Silti otan nyt vielä varovasti ja lääkitsen sitä varmuuden vuoksi ettei vaiva veny venymistään. Eilen kävin jo uimassa, vaikka kipua oli vielä jonkin verran, mutta sitä ei tuntunut uidessa. Tänään pidän huili päivän uinnista ja huomenna sitten taas jahtaamaan seuraavaa 1,25km kokonais suoritteeseen joka on tällä hetkellä 8km.

Viikonloppuna oli aikaa olla ihan omissa oloissa kotosalla ja menin illalla saunaan nautiskelemaan omasta ajasta. Saunassa sainkin idea että nyt otan pitkästä aikaa ja lähden julkisilla ajelemaan näin illemmalla kun on hiljaisempaa. Mietin aluksi mihin ajaisin ja sitten sen hoksasin että mä voisin mennä kattoo jonkun leffan flamingoon kun ei ole tullut käytyä sielläkään aikoihin. Elokuvaksi valikoitui klo 23:30 alkanut Jurassic World 2 3D.

Lähdin sauna jälkeen kävelemään busille ja matkalla istahdin kerran huilaamaan ja lepuuttamaan kipeytynyttä selkää ja nivusta. Meinasin jo luovuttaa että en lähde seikkailemaan mihinkään ku paikat heti ihan älyttömän kipeet. No lähdin kuitenkin jatkamaan ja pääsin hyvin bussipysäkille odottamaan bussia, vaihtokin onnistui hyvin, mutta seuraava bussi oli hieman myöhässä.

Ehdin flamingolle hyvin ja sain leffa liput, eväät ja juoman. Evääksi valikoitui tuutorini suosittelemat nachot. Leffa oli hyvä ja 3D toimi siinä hyvin ei voi kun suositella.

Paluu matka alkoi kahden aikoihin yöllä. Bussiin pääsin ja kun piti vaihtaa Tikkurilassa niin katsoin että tuossa on bussini ja hyppäsin siihen. No eipä ollut se oli sama linja mutta toiseen suuntaan. Kahden pysäkin jälkeen jäin pois ja menin tien toiselle puolen odottamaan oikeaa bussia. Kohta bussi jo tulikin ja hyppäsin kyytiin ja näin kotimatkan viimeinen bussi etappikin sujui hyvin. Bussilta kotiin kävellessä nivunen ja alaselkä olivat jo melkein tulessa kivusta, mutta pari lepuutus taukoa puiston penkeillä auttoi jaksamaan kotiin.

Töitä jatketaan niin painon kanssa taistellessa kuin oman pään kanssakin, vaikka eilen oli melkoinen motivaatio monttu käsillä onneksi tuutorini ja rakas puolisoni auttoivat siitä yli ja taas on voimia ja motivaatiota jatkaa kohti hoikempaa tulevaisuutta ja terveempää huomista. Muutenkin tässä on toivoa että asiat lähtevät rullaamaan, mutta pitää vielä odottaa kun koneiston pyörät pyörivät ja tulee varmistavat päätökset ennen sitä ei kannata paljon juhlia.

Osasto hoidossa =) ja kohti rantakuntoa

Hei pitkästä aikaa

Anteeksi etten ole kirjoitellut taas muutamaan viikkoon. Olen ollut osasto hoidossa HUS:in Leppävaaran mielialahäirialan tehohoidon avohoitoyksikössä. Eli olen päivät täällä ja illat sekä yöt kotona. Tämä on ollut hienoa, mutta myös raskasta. Lisäksi olen tehnyt elämäntapoihin isoja muutoksia.

Tämä osasto hoito aluksi arvelutti minua että miten selviän Vantaalta Espooseen aamulla yleisillä, mistä rahat julkisten lippuun, aikaa menee aivan älyttömästi...... jne. Mutta tutustumis käynnillä täällä päätimme että käyn omalla autolla täällä. Juopn kotona aamukahvit ja lähden sitten tulemaan kun tiedän kykeneväni ajamaan. Alku on mennyt tosi hyvin olen jopa ollut joka aamu ajoissa paikalla niin paitsi tietysti ensimmäisenä aamuna myöhästyin n. 10 min kun en meinannut löytää parkkipaikkaa. Täällä on hieno henkilökunta, joka on todella ammattitaitoista ja huomioon ottavaa. Löysin ryhmästä heti paikkani. Ryhmäläiset on mukavia ja se tästä tekeekin niin mahtavan hoitomuodon. Jos jolllekin teistä lukijani suositellaan joskus mieliala avohoitoa niin lähtekää ihmeessä mukaan. Täältä saa paljon vinkkejä ahdistuksen ja mielialan hoitoon sekä toimimiseen vuorovaikutus tilanteissa.

Tämä osasto hoidon aloitus on ollut minulle suuri harppaus eteen päin kuntoutuksessa, vaikka alku pelotti kun minulle sanottiin lähettävän osaston toimesta että en saa käydä psykoterapiassa enää, mutta se kielto kumottiin täällä ensimmäisen ja täältä kirjoitetaan jopa jatko lausunto psykoterapiaa varten. Tänään pääsee taas terapeutin kanssa jutustelemaan.

Joo kun nyt tuli tämä valtava harppaus hoidollisesti niin nyt oli hyvä myös samalla aloittaa täydellinen muutos elämän tavoissa. Viime viikon maanantaina kun tämä osasto jakso alkoi niin aloitin myös säännöllisen uinnin. Viime viikolla kävin maanataina, tiistaina ja keskiviikkona uimassa kilometrin. Torstaina minun nenäonteloita vähän avarrettiin Helsingissä kirurgisessa sairaalassa ja loppu viikko oli lepoa uinnista ja saunomisesta. Tämän viikon maanantai kun koitti niin taas pääsi altaaseen olenkin jo tällä viikolla nyt uinut 1,25km maanantaina, tiistaina ja torstaina, mutta nyt on oikea nivunen sen verta jumissa että tästä päivästä taitaa tulla lepopäivä.

Ruokavalioni on myös kääntynyt päälaelleen. Ruokailen täällä osastolla aamun välipalan ja lounaan. Hiilarit eli peruna on vaihtuneet pää osin kasviksiin ja salaattiin. Leipä on vaihtunut välipaloilla hedelmään ja iltapalalla rahkaan ja hedelmään.

Olo on nyt kahden viikon jälkeen todella paljon kevyempi ja virtaa on ollut toisella tavalla, mutta paljon on vielä työtä ennen kun tän miehen pää laskee töihin ja että elämäntapa muutos alkaa kunnolla näkyä.

Kiitos kun olette tukemassa minua tässä kovassa urakassa. Teidän kommenteista ja viesteistä on suuri apu kun koitan jossain kohtaa päästä motivaatio montusta ylös.

Äitien päivä ei ole kaikille juhla

Taas on hankala aika vuodesta. Äitien päivä joo mun äiti on elossa ja hänen äitinsä on elossa ja olemme puolisoni mummolassa ja puolisoni äitikin voi hyvin ja kaikkia näitä elämäni tärkeitä äitejä yritän ehtiä tapaamaan ja juhlia heidän kanssaan heille tärkeää päivää.

Minulle päivä on raskas, koska en koskaan voi ostaa omalle rakkaalle ruusua ja toivottaa hyvää äitien päivää. En voi koskaan lapseni kanssa keittää hänelle aamukahvi ja puuroa ja tarjoilla niitä kakku palasen kanssa hänelle sänkyyn kera ihanien tarhassa tehtyjen korttien ja lahjojen. En koskaan pysty hänen kanssaan tappelemaan vaipan vaihto vuoroista tai siitä kumpi jää kipeän lapsen kanssa kotiin. Kuten jo ehkä tiesitte ja viimeistään tästä arvasitte niin en voi saada lapsia. Myöskään puolisoni ei ole aiemmin saanut lapsia joten emme saa lapsia.

Nämä äitien- ja isäinpäivät ovat aina vähän hankalia ainakin minulle, koska rakastan lapsia ja olen aina halunnut saada omia lapsia. Meillä on puolisoni kanssa yhteensä 14 kummilasta, jotka ovat meille hyvin tärkeitä, mutta ne eivät ole omia.

Nauttikaa te joille tämä onni on annettu ja teillä on lapsi jonka kanssa arki voi tuntua välillä ylitsepääsemättömän vaikealta ja vaikka välillä tuntuu että lapset on pilanneet elämänne, mutta kuitenkin hetken mietittyänne toteatte että ne ovat parasta mitä elämässänne on tapahtunut. Jokainen lapsi on lahja vanhemmilleen ja lapsia ei vain tehdä vaan niitä saadaan jos se ansaitaan. Lapset ovat elämämme valo olivatpa ne omia tai toisten.

Kaikesta huolimatta hyvää äitienpäivää kaikille äideille =) Te olette juhlanne ansainneet =)

Pitkään junnattiin, mutta nyt on actionia hoidossa

Tilani on junnannut paikoillaan hoidollisesti lähes viime syksystä lähtien. Toki terapiassa olen käynyt ja välillä on tuntunut edistystä tapahtuvan. Muutoin tilaani on vain tarkkailtu ja tehty työkykyäni on testattu, mutta minua ei vielä todettu työkykyiseksi. Olen ollut jo noin 1,5 vuotta sairauslomalla ja kuntoutus tuella.

Sain kevät talvella uuden psykiatrin ja hän on nyt tarkastellut tilaani ja viime viikolla kävin terapeuttini kanssa yhteenveto istunnossa, jossa oli myös toimintaterapeuttini. Istunnossa minua kuultiin ja haluni työhön palaamiseen huomioitiin. Uneni ongelmallisuus on edelleen suurin este työhön paluuseen, mutta minulle esitettiin mahdollisuutta päivä osasto jaksoon. Aluksi osasto jakso Leppävaarassa kuulosti ylitsepääsemättömältä, mutta hetken asiaa sulatin ja se alkoi kuulostaa enemmänkin mahdollisuudelta kuin mahdottomuudelta. Vieläkin pelottaa hieman että minun pitää olla Vantaalta Espoossa jo klo 9 aamulla. Miten yleisillä matkustus sujuu siinä unilääke koomassa mikä minulla on aamuisin. Mutta siellä kaikki tietävät tilani ja he eivät odota enempää kuin mihin pystyn. Uusia asioita jotka ahdistavat omalla tavallaan, mutta olen käsitellyt asiaa ja tullut todella siihen tulokseen että tämä on minulle mahdollisuus. Odotan kovasti että tulisi kesäkuu ja pääsisin tutustumaan ja sopimaan milloin osasto jaksoni alkaa.

Niin ja lukijani anteeksi etten ole nyt hetkeen kirjoittanut tänne. Olen ollut siitepölystä niin tukossa ja etten ole jaksanut mitään muutakaan. Minulle määrättiin astma lääkitys ja syksylle tai talvelle astma kokeet. Muutenkin kuntoni on heikentynyt ja olen pohtinut että jotain tässä on elämällensä tehtävä, jotta tätä elämää olisi vielä pitkäksi aikaa.

Kun saan asioita hieman pähkäiltyä rauhassa niin olen valmis ja yritän tehdä ison muutoksen elämääni. Alan muuttaa elämäntapaani ja jos se vain onnistuu niin saan selätettyä piilevät sairaudet kuten diabeteksen ja muut ylipainosta johtuvat sairaudet. Olen ollut yhteydessä ihmiseen joka tämän muutoksen on elämässään tehnyt ja toivon pystyväni samaan kun hän. Mutta jos onnistun niin tästä tulette kuulemaan vielä paljon. Odotan itseltäni paljon ja toivon että pystyn hallitsemaan itseni ja toteuttamaan tämän elämäntapa remontin.

Olen ollut taas viikon puolisoni kanssa lomailemassa oltiin huhtikuun puolessavälissä kierto risteilyllä. Ensin risteilimme Helsingistä Tukholmaan ja tapasimme siellä tätini elämäni ensimmäistä kertaa. Oli hienoa tutustua häneen ja onneksi puolisoni täti toimi meille tulkkina ja lounaalla. Lounaan jälkeen ennen laivan lähtöä kävimme puolisoni tädin syntymäpäivä kahveilla. Illemmalla lähdimme laivalla Tukholmasta Riikaan laivalla ruoka oli hyvää, mutta saunaosasto oli suuri pettymys siihen nähden mitä siitä luvattiin. Kelit olivat oikein hyvät, vaikka vielä hieman viileät tuulet toivat vilunväristyksiä. Riikassa olimme yön hotellissa ja sitten ajoimme tallinaan, jossa myöskin yövyttiin hotellissa. Mahtavan viikon päätteeksi kävimme ruokakaupoilla Tallinnan prismassa ennen kotimatkaa. Viikko oli oikein rentouttava ja nautimme auringosta, maisemista ja toisistamme.

Nyt olemme olleet tämän viikon Pohjois-Savossa puolisoni Mummolla ja autelleet häntä päivittäisissä toiminnoissa. Olen myöskin leiponut ja on juotu Mummon synttäri kahveja ja sunnuntaina lähdemme ajelemaan kotiin onnittelemaan äitejämme.

Ensi viikolla lähden mökille rentoutumaan ihan yksin  ja selvittelemään kaikkia ajatuksia mitä uudet hoidot ja muut asiat ovat tuoneet. Katsotaan nyt koska taas kirjoittelen, mutta olen tässä havainnut että tietty lukija joukko jaksaa aina odottaa sitä milloin jaksan taas vääntäytyä koneelle kertomaan ajatuksiani. Nytkään en saanut ajatuksiani kasaan niinkuin olit tekstiä olin suunnitellut, mutta kaiken sain kuitenkin kirjoitettua mitä suunnittelin vaikkakin eri muodossa.

Onko minun tunteilla mitään väliä.

Anteeksi hyvät lukijat kun en ole hetkeen kirjoittanut. Minusta vain on tuntunut siltä ettei minua ja tunteitani kunnioiteta yhtään. Tänne kirjoittamiani tuntemuksiani pitäisi muokata ja jopa uhkaillaan jos en ole valmis muokkaamaan tekstejäni. En muokkaa ne on minun tuntemuksiani ja kokemuksiani ja asian osaisten kanssa olen asiani selvittänyt ja luulin että kun saan tänne purettua ajatukseni niin voin asian pyyhkiä mielestäni. Mutta ei. Nyt pelkään ja mietin että olenko oikeasti tehnyt väärin kun kirjoitan asioita tänne. Tuntuu ihan kuin minun tunteillani ei ole mitään merkitystä vaan pitäisi tehdä kuten muut käskee jopa omien tunteiden kanssa.

En ole täydellinen enkå sitä koskaan ole väittänytkään. Vaikka kirjoituksissani onkin kirjoitus virheitä niin en halua että joku oikolukee ne vaan julkaisen ne täysin omina teksteinäni. Vaikka minulla on suurella todennäköisyydellä lukihäiriö niin olen kuitenki suorittanut itse ilman avustajia kouluni ammattikorkeakoulua myöden. Ei minua tarvitse aina ohjata ja opastaa haluan välillä itsekin päättää mitä teen ja teen sen omalla tavallani.

Tämä masennus on saanut alkunsa jo lapsena ja olen elänyt sen kanssa suurimman osan elämästäni ja todellakin tiedän nykyään mistä se johtuu. Olen syyt kertonut jo aiemmin. Minua on kiusattu ja myöhemmin pidetty hölmönä eli annettu ymmärtää jotain ja hyväksi käytetty hyvätahtoisuuttani ja jätetty sen jälkeen yksin kärsimään seuraukset. Mutta nyt se on loppu. Minua ja minun läheisiä ei uhkaa ja kiusaa enään kukaa. Kukaan ei käytä minua eikä läheisiäni hyväkseen. Minä olen löytänyt itsestäni sen puolen jonka olen kadottanut aikoja sitten. Osaan tätä nykyä sanoa mitä ajattelen ja tiedän jo osakseen mitä tunnen milloinkin, mutta tunnelukkojani auotaan vielä. En muuta mieltäni ja tunteitani sen mukaan mitä muut tahtovat vaan minulla on oma tahtoni.

Silti mietin jaksanko aina pelätä mitä teksteistäni ollaan mieltä ja millaista palautetta saan henkilöiltä jotka lähettävät sen suoraan minulle eivätkä kehtaa antaa palautetta tänne julkisena. Onko se pelkäämisen arvoista että purkaa pahan olon mielestään vaivaamasta? Vai olisiko viisaampaa padota tunteitaan edelleen ja lopettaa tämä blokin kirjoitus? Nyt oikeasti haluan teiltä mielipiteitä jotka tätä luette oikeasti.

Kirjoitin tämän hyvän kahvin äärellä ja toivon että otat kupin kahvia ja kirjoitat palautetta

Miksi ei tule uni

Taas olen tämän saman kysymyksen äärellä. Mikä on uni ei vain tule? Syön unilääkkeeni säännöllisesti ja nostin jo annostustakin taas korkeammaksi. Mikään ei vain tunnu auttavan viime yönäkin menin jo klo 22 sänkyyn kun väsytti, mutta uni ei vain tule. Kello kyllä kulki. Katsoin kelloa se oli 23, sitten tuli puoliyö ja 1 2. Kolmea en nähnyt, mutta 5, 6, 7..... pienet unet vielä samusta ja taas on saanut koomassa pyöriä kotona.

Odotan isoa uutista ja sen julkistan kun asia on loppuun asti varma ja hoidossa. Asian pitäisi harpata tänään eteenpäin. En tiedä voisiko tämä olla syy unettomuuteen, vaikka asia on pelkästään positiivinen.

En jaksanut enää koomailua kotona. Suihkussakin olisi pitänyt käydä ei vaan mielenkiintoa löytynyt ja pakottaessa huomasin että kuumavesikatko pelasti mut suihkulta. Pyyhin vähän pahimpia hikiä pois ja puin päälle. Mietin että mitäs tänään? No kauppaan on kai pakko mennä, vaikka ei kiinnostais ei pätkääkään. No samalla vois käydä postissa vaik sekää ei oikee nappais, mut sinnekki kai pakko mennä ku iteppähän oon tilannu paketin.

Lähtiessä kun nappasin tyhjät pullot mukaan nii päätin että jos lompakossa on unkarin reissun jälkeen kolikoina yli kymppi niin meen ihan ekaks johki kerää voimia ja ajatuksia lounaan merkeissä, mut paikan pitää olla joku uus missä en oo ennen käyny ku nyt ei nappaa mikään muukaa. Tulin ihsn meidän lähelle ristorante Locandaan. Oli niin hyvä ja edullinen lounas että kympin ku annoin kolikoina niin sain vähän takas.

Tässä nyt jälkiruoka kahvia juon ja kirjoitan teille. Ja ei nappaa vieläkää mikään. Olen kuin unessa. Tuntuu kuin kannattelisin hevosta ratsastajineen hartioillani.

Terveisiä Unkarista

Olen ollut torstaista lähtien Unkarissa lomalla. Loma oli kummipoikani järjestämä ratsastusleiri El Bronco ranchilla noin 100 km päässä maan pääkaupungista Budabestista. Lupailin kirjoittaa täältä kuulumisia ja nyt olen kentällä odottelemassa että lähtöselvitys aukeaisi niin on hyvää aikaa kirjoittaa täällä lentokentän kahviossa.

Olen ottanut lomaa sairastamisesta jos on oikein ilmaistu. Olen nautiskellut hyvässä seurassa viiniä alueen baarissa joka ilta myöhään. On saunottu ja lilluttu porealtaassa nauttien paikallisia viinejä. Unkarilaiset osaavat tehdä todella hienoja viinejä ja hinnaltaan ne ovat täällä miltei ilmaisia. lasillinen viiniä maksoi ranchilla 2€ ja lasiin kaadettiin 1dl viiniä.  Ranchin alue oli todella kaunis ja hyvin hoidettu. Kävin välillä kävelemässä ja katselemassa hevosia. Varsoja oli mukava välillä käydä rapsuttelemassa. Henkilökunta oli todella mukavaa.

Eilen kävi porukassa haaveri ja ystäväni tippui hevosen selästä. Minä olin päiväunilla kun hän tuli pyytämään apua ja olin aivan unen pöllyssä ja en ymmärtänyt mitään. No hän soitteli ystävilleen ja vakuutus yhtiöön sai neuvoksi mennä käymään paikallisessa sairaalassa tutkimuksissa. Eurooppalaisella sairasvakuutus kortilla hoitoa hän sai nopeasti ja hänet tutkittiin perusteellisesti eli se kannattaa olla matkalla mukana. Kaikki oli kuitenkin hyvin ja aivotärähdyksellä ystäväni selvisi. Onneksi oli kypärä päässä.

Pääsimme kummipoikani ja hänen valmentajansa kanssa käymään samalla Keskemetin kaupungissa ostoksilla. Löysinkin puolisolleni hienon käsilaukun tuliaisiksi ja muutaman pullon paikallista viiniä kotiin vietäväksi Unkari on kyllä todella edullinen maa matkustella. Huomasin että paikallisväestön englanninkielen taito on yleisesti huonompaa kuin omani ja minä puhun välttävää englantia.

Kuten aiemmin sanoin olin niin sanotusti sairaudestani lomalla. Aamulla heräsin aamupalalle ja otin aamu lääkkeet. Aamupalan jälkeen menin takaisin nukkumaan, koska olin ottanut yöllä melatoniinia nukahtamiseen myöhään niin sain unta vasta aamuyöstä. Nukuin aamupäivällä sen ajan kun muut olivat ratsastamassa ja illat vietimme porukalla. Oli rankkaa sinänsä kun unet olivat aika vähäiset koko pidennetyn viikonlopun ajan Unkarissa. Nukkumisista huolimatta on ollut kyllä mahtava ja rentouttava reissu ja saanut tutustua moniin uusiin hienoihin ihmisiin.

Tekstiin linkitetty kuva on erään ryhmäläisen ottama rancilta torstai iltana.

Alkuviikko mennyt hujauksessa

Alkuviikko on mennyt yhdessä hujauksessa. Aluksi tuntui sunnuntaina, että viikosta voi tulla todella tuskainen, kun puolisoni lähti ystävänsä kanssa etelään viikoksi. Sunnuntai aamuna pelotti ja tuntui että maailma kaatuu. Kun päivä lähti käyntiin ja selvisi että matkaajat ovat turvallisesti perillä ja kun olin terapeutin kanssa laitellut muutaman viestin niin pelko ja ahdistus alkoivat pikkuhiljaa hellittää.

Lähdin liikkeelle että pääsi pois kotoakin hieman sekin vain helpotti oloa. Kävin isovanhemmillani kahvittelemassa ja moikkaamassa äitiä kun oli tullut talvilomalle viikoksi. Iltaa kohden olo alkoi normalisoitumaan.

Maanantaina olikin terapia ja siellä puhuimme asioista jotka ahdistivat ja sain taas helpotettua oloani. Kyllä se vain näin on että kun saa purkaa asioita oikean henkilön kanssa puhumalla niin hirviöt pienenee. Maanantai iltakin meni isovanhempien luona auttelemassa.

Tiistaina kävin ystävän luona aamusta kahvilla ja hänen kanssaan saatiin hirviöt kaikotettua lopullisesti. Puolisoni on saanut viettää lomaansa rauhassa ja se hänelle on tullut kyllä tarpeeseen kun on katsellut tätä minun sairastamistani kohta jo puolitoista vuotta. Eikä se ahdistus edes ollut eroahdistusta vaan jotain ihan muuta. PÄivällä kävin toimintaterapiassa ja sitten meninkin taas isovanhemmilleni vähän auttelemaan heitä ja äitiä tai no pääosin leikin vanhempieni koiran kanssa, mutta tuli siinä muutakin touhuttua. Illalla vielä siivoilin vähän kotona kun kummipoika oli tulossa kylään.

Keskiviikko aamuna havahduin siihen etten ole taas kahteen yöhön nukkunut kuin muutaman hassun tunnin per yö. Olisiko taas aika nostaa unilääkkeen määrää? No se jää nähtäväksi, koska nyt en tee muutoksia tällä viikolla. Terapiassa käynnin jälkeen lähdin hakemaan kummi-poikaa yökylään, koska huomenna lähdetään porukalla kohti Unkaria ja kummi-poika halusi tulla meille yökylään =)

Lupaan kirjoittaa Unkarissa lisää tänne

Menettämisen pelko saa miehen kyyneliin

Kuten edellisessä kirjoituksessa kerroin unistani, joissa oli vahvana teemana itsemurha ajatukset lapsuudestani. En pystynyt samalla kirjoittaa ilmiöstä mikä niiden jälkeen ilmaantui valveella ollessa. Menettämisen pelko on se tunne jota olen tuntenut jo reilu kahden viikon ajan. Pelkään menettäväni kaikki minulle läheiset ihmiset. En tiedä mistä se johtuu? Johtuuko se avioerostani? Johtuuko se nähdyistä itsemurha unista? Johtuuko se siitä että kun aikoinaan otin hyvälle ystävälle nettiliittymän ja hän jätti sen maksamatta sillä seurauksella että minä menetin ammatin harjoittamiseen tarvitsemani luvan ja näin yritykseni kaatui ja minulle jäi kymmenien tuhansien velat? Pohdimme tätä jo hieman terapiassa, mutta emme löytäneet syytä.

Tunne on hyvin voimakas ja läsnä koko ajan. Olen ahdistunut ja suutun herkästi. Minulla oli juuri kylässä pari päivää eräs minulle hyvin tärkeä henkilö, jonka kanssa pidimme hauskaa tuon ajan ja hän piti minua niin liikkeellä etten ehtinyt ajatella että tunnen menettämisen pelkoa. Päivät menivät hyvin ja meillä oli hauskaa, mutta öisin se helvetti taas alkoi. Johtuneeko siitä etten päivisin tuntenut tätä tuskaa, mitä nytkin tunnen niin yöllä se tunkeutui uniin. Kun olin nukahtanut ja hetken oltuani unessa uni alkaa ja unessa avaan silmäni olen jossain pimeässä laatikossa, mutta kannen välistä tulee laatikkoon sen verran valoa että näen laatikon olevan sisältä vuorattu valkoisella silkki kankaalla. Laatikossa on todella mukava maata se ei ole pieni eikä iso, vaan sopiva. Se on pehmeä ja asento on hyvä. Kun tajuan että makaan ruumisarkussa ja kuulen jotain puhetta ulkopuolelta voin tunnistaa isäni, äitini, veljien, isovanhempieni, puolisoni sekä läheisten ystävieni äänet. Kuulen kuinka he vakuuttelevat että tämä on ainoa oikea ratkaisu ja näin on parempi kaikille. He naureskelevat kun puhuvat minusta ja sitten kuuluu ihan outo ääni joka kysyy oletteko nyt varmasti tosissanne ja valmiita. Kaikki toteavat yhteen ääneen että kyllä, voit viedä arkun. Myös yhteen ääneen kaikki huutavat että nuku hyvin kerrankin. En sano mitää, en tiedä miksi, mutta olen ihan hiljaa. Tunnen kuinka arkkua kuljetetaan ja kuinka se kolahtelee. Hetken kuluttua kuulen kuin jokin metallinen ovi suljetaan. Alkaa kuulua kohinaa ja palavasta puusta kuuluvaa rätinää ja pauketta. Silloin tajuan että minut poltto haudataan elävältä. Alan huutaa, mutta eihän sitä kukaan kuule. Tunnen kuinka tuli nuolee jalkojani ja selkääni, kunnes herään ja tunnen edelleen kuinka luuni hohkaavat kuumana kuin taottava rauta. Nousen istumaan ja kävelen parvekkeelle -16 asteeseen jäähdyttelemään, jotta voin käydä uudelleen nukkumaan.

Uni ei jatkunut tai toistunut samana yönä, vaan kun sain uudelleen unta niin sain nukuttua sitten aamuun asti, aamupäivä meni miettiessä unta, vaikka minulla oli toimintaterapia aika, mutta sitten lähdimme viettämään vieraani kanssa aikaa ja silloin kaikki omat huolet taas unohtuivat. Oli mukava päivä ja ehdittiin tehdä vaikka mitä. Tuli ilta ja tuli yö, olin ottanut unilääkkeet ja käynyt nukkumaan. Kun saan unta niin hetken kuluttua sama uni kuin edellisyönä alkoi uudelleen ja toistuu kuin videolta katsoisi ja taas herään kroppa kuumuutta hohkaavana, eikun taas parvekkeelle jäähdyttelemään.

Tänään vieraani oli lähdössä kotiin ja menimme hakemaan puolisoani hänen ystävältään missä hän oli ollut viettämässä iltaa vapaapäivien kunniaksi ja heillä oli ollut tyttöjen juttuja. Minua taas ahdisti tänään jopa normaalia enemmän. Olin jostain syystä todella vihainen ja vaikka minulle sanottiin vain jotain vitsillä otin sen tosissani ja suutuin. Menetin malttini melkein kokonaan, mutta koska paikalla oli muitakin niin sain pidettyä pahimman kiukkuni sisälläni, mutta silti pystyin loukkaamaan puolisoni tunteita ja siitä olin taas erittäin surullinen ja menettämisen pelon tunne vain vahvistui. Olin kotona kun vieraani haettiin ja samalla hetkellä kun hän lähti, minä purskahdin itkuun ja pyysin puolisoltani anteeksi ja selitin tuntemukseni ja etten tiennyt miksi olin niin suutuksissani ja kimpaannuin mitättömistä asioista. puhuimme asiasta pitkän tovin ja kerroin mikä minua vaivaa taas ja millaisina tunteina se ilmenee minussa.

Onneksi minulla on puoliso, jonka kanssa asioista voi puhua ja saamme pienet erimielisyydet puhuttua läpi. Vieraani tuntui olleen hyvin viihtynyt kun lähtiessään laski päiviä milloin näemme taas. Onneksi puolison ystävä perhe on hyvin perillä tilanteestani ja ymmärtävät oikkuni. Onneksi minulla on oikeasti hyvä tukiverkko tukemassa minua tämän sairauden voittamisessa. Kaikki jotka näitä minun kirjoituksia lukee, olette osa tukiverkosto eli iso kiitos teille.

Lapsuuteni tuli taas uniin, mutta ei positiivisessa mielessä

Olen tässä jo viikon pohtinut että miten tästä kirjoittaisin. No melkein heti päätin että kerron niinkuin unet meni, mutta sairastelun ja hurjan väsymyksen vuoksi kirjoittamisen aloittaminen venyi ja venyi, mutta nyt istun koneella ja koitan raapia luettavaa.

Mennään ajan kohtaan kun olin peruskoulussa ja kuten olen kertonut olin koulukiusattu koko peruskoulun ajan enemmissä tai vähemmissä määrin koko peruskoulussa olo ajan. En nyt muista miten tarkasti aiemmin pureuduin asiaan, mutta voin myöntää että niin kuin moni on tehnytkin minäkin olen harkinnut muutaman kerran itsemurhaa. Pohdin lapsena että kuinka paljon se helpottaisi minun elämääni kun ei tarvitse kärsiä koko ajan kiusaajista ja heidän tuottamastaan fyysisestä ja henkisestä kärsimyksestä. Lisäksi ajattelin että minun itsemurhani helpottaisi myös kiusaajieni elämää, sillä sanoivathan he usein että tapa ittes ja lisäksi he olisivat voineet keskittyä leikkeihinsä kun ei olisi tarvinnut olla minua kiusaamassa.

Tarkemmin asiaa ajateltuani tuli mieleeni vanhemmat, veljet, isovanhemmat, serkut, kummit ja muut miten kuolemani heitä hyödyttäisi? Ei mitenkään, vaan minä romahduttaisin heidän elämänsä. Olisin kuin kiusaajani en ajattelisi miltä heistä tuntuu vaan teen niin kun on minusta parempi ja en ajattelisi sen seurauksia. Tällöin silmäni aina aukesivat ja hautasin koko idean itsemurhasta, koska rakastin läheisiäni niin paljon.

Mutta miten tämä ikävä vaihe elämästäni tuli nyt uniini? Ensimmäisen kerran kun mietin itsemurhaa suunnittelin hyppääväni junan alle. Tiesin mistä pääsisi helposti kiskoille, koska pikku-veljeni meinasi kerran jäädä junan alle vahingossa yhden perhetuttavamme lapsen kanssa kun he karkasivat hiekkalaatikolta, mutta onneksi meidän ja niiden perheen isät kerkisivät nappaamaan pojat juuri ennen ku he jäivät junan alle.

Ensimmäisenä yönä näkemäni uni kesti aina tasan 29 minuuttia. Uni alkoi niin että seisoin Mäntyharjun rautatie asemalaiturin päässä ja odotin junaa. Odottaessani mietin että jos keksin yhdenkin syyn miksi en hyppäisi niin jätän hyppäämättä. Luonani kävi äitini ja veljeni puhumassa minua ympäri, mutta sain heidätkin vakuuttuneeksi että tämä on paras vaihtoehto ja hekin jättivät minulle hyvästit ja lähtivät. Olin yksin laiturilla ja mietin että pitää minun löytää edes yksi syy miksi en hyppää junan alle ja en keksi sitä. Junan valot alkavat lähestyä ja olin tullut tulokseen että en keksi syytä olla hyppäämättä. Kun junan junat edelleen lähestyvät niin herään säikähtäen. Tuntuu etten saa henkeä heti kun herään ja unen tapahtumat on mielessäni, mutta nyt keksin heti lukemattomia syitä olla hyppäämättä junan alle. Uni toistui yön aikana täsmälleen samanlaisena muistaakseni 5 kertaa, koska aina välillä valvoin suunilleen puolituntia. Ja kun päivällä otin päiväunet niin sama uni tuli silloinkin uniini muuttumattomana.

Seuraavana yönä näin unta että seisoin puolisoni kanssa sillalla, silta oli Mäntyharjun yksi rautatien ylittävä silta, mutta silta oli nyt jossain ihan muualla. Oltiin korkealla ja alla oli kivikko. Mietin taas ettei minulla ole mitään syytä olla hyppäämättä sillalta, vaikka puolisoni kuinka aneli etten hyppäisi ja koitti kertoa minulle paljon syitä miksi en hyppäisi, mutta lopulta sain omilla syilläni hänetkin sille kannalle että olen oikeassa. Halasimme ja suutelimme hyvästiksi tämän jälkeen hän kääntyi ympäri ja lähti pois. Käännyin katsomaan häntä vielä kerran, mutta aurinko häikäisi ja heräsin taas säikähtäen. Olin joskus kouluaikoinani pohtinut myös itsemurhaa jos hyppäisi korkealta kalliolta kivikkoon. Taas herätessäni minulle tuli lukuisia syitä miksi en voi tehdä itsemurhaa.

Minä en ole yhtään itsetuhoinen ja en haudo mielessäni mitään mikä tuhoaisi elämäni, vaan haluan parantua tästä masennuksesta ja unettomuudesta. Olla taas se Marko minkä kaikki tuntevat ja mihin puolisoni rakastui. Nämä unet säikäyttivät minut todella pahasti ja käsittelimme näitä terapiassa, mutta onneksi terapeuttini osasi kaivaa kirjoittamastani elämän kerrasta tämän asian esiin ja saimme yhdistettyä nämä asiat kouluaikojen todella vaikeisiin aikoihin.

Olen sitä mieltä että asiat selviävät aina jotenkin ja että itsemurha ei ole vaihtoehto. Etenkään lapsien ei pitäisi koskaan joutua pohtimaan elämänsä päättämistä oman käden kautta, koska toiset kiusaa. Mikään ei ole niin julma kuin lapsi toiselle niin tahtoessaan ja tätä vastaan haluan taistella kaikin keinoin kun vain voin. Tältä osin olen onnellinen etten ole voinut saada lapsi niin eipähän heitä voida kiusata.

Kiitos kun jaksoit lukea loppuun. Kommentoida saa. Koitan jaksaa kirjoittaa taas jonkin ajan kuluttua.

Sairastelua

Vuosi on alkanut sairastelun merkeissä flunssaa, kuumetta, yskää ja mahatautia. Vieläkin on veto pois mahataudin jäljiltä joka helpotti tiistaina kestettyään lauantai aamusta lähtien. Mahataudin päälle tuli vielä kuumetta. Olo oli melko järkyttävä, koska mitkään lääkkeet ei ehtinyt imeytyä kun tulivat jo ulos. Tällähetkellä käytössä minulla on  mielialalääke, joka tulisi lopettaa asteittain vähentämällä ja kun ne ei pysyneet sisällä niin mahataudin oksentelun ja ripuloinnin sekä kuumeen lisäksi minulla oli vielä vierotusoireita lääkkeistä. Ahdisti, oli kylmähiki, tärisin ja olin levoton. Nukkuminen onnistui 10 minuutin pätkissä ja olin aivan loppu.

Yskä jatkuu vieläkin muuten alkaa elämä pikkuhiljaa voittaa, mutta olo on voimaton vieläkin ja keskittymis kyky on hukassa. Koitan lepäillä ja saada taas itseni kasattua että jaksaisin kirjoittaa teille taas.

Tämän tekstin sain nyt raavittua kasaan, kun ei pysty keskittymään niin kirjoittaminen ei onnistu ja voimattomuus vie myös jaksamisen jopa kirjoittamisesta. Hyvät lukijat olette mielessäni ja palaan kirjoittamaan tänne heti kun lääkityksen vaikutus taas tasaantuu ja pystyn keskittymään niin ja kun voimani palautuvat ennalleen.

Uni kertoi mitä pitäisi huomioida

Hei ja hyvää loppu vuotta

Näin toissa yönä unta että oli kova pakkanen ja olin ulkona vanhempieni entisen kodin autokatoksen luona. Luokseni tuli pieni poika, joka pyysi minulta apua. Vastasin hänelle että ei munulla ole aikaa auttaa häntä kun minulla on niin monta työtä tehtävänä. Hänelle tuli itku silmään ja sydämmeni heltyi ja lupasin auttaa häntä hetken kuluttua. Ajattelin että nostan hänet farmari volvon konttiin odottamaan kun käyn äkkiä sisällä. Sisälle mennessäni naapuri pyydi apua ja menin auttamaan. Sen kun sain hoidettua niin joku tuntematon pyysi apua ja menin auttamaan ja sen jälkeen menin siitä suoraan töihin. Töistä tullessani minulta taas pyydettiin apua ka lupasin mennä auttamaan, kunnes tapasin unessani puolisoni siskon, jonka luona olimme oikeastikkin kyläilemässä. Hätäännyin ja pyysin häntä käydä katsomassa onko se pieni poika kunnossa sielä volvon takakontissa? Ja tämän kysymyksen esitin ihan oikeasti hänelle kun olin säikähtänyt hereille unesta. Hän rauhoitteli minua että ei ole mitään poikaa, eikä edes volvoa vaan fordi pihassa ja se on kunnossa. Olin unesta hämmentynyt ja kesti pitkään ennen kun nukahdin uudelleen.

Tänään kävin joulu tauon jälkeen ensimmäisen kerran terapiassa ja puhuimme miten joululoma meni. No minähän olin lomalla vajaan 2 viikkoa Mäntyharjussa mökkeilemässä ja tapasin paljon kavereita ja sukulaisia. Saunoin ja nautin rauhallisuudesta. Annoin aikaa itselleni. Uutta vuotta juhlimme puolisoni ja tuttava pariskunnan kanssa ja heillä oli koira mukana niin juhlinta tapahtui hyvinkin rauhallisissa merkeissä. Syötiin hyvin, saunottiin, pelattiin lautapelejä ja ammuttiin muutama raketti niin ettei koira tainnut edes huomata kun ne ammuttiin.

Kun joululoman kuulumiset oli vaihdettu otin puheeksi tämän unen kun tulkitsin sen painajaiseksi, koska olin jättänyt sen pienen pojan kovassa pakkasessa sinne auton konttiin oman onnensa nojaan ja unohtanut sinne. Aloimme purkamaan asiaa ja kun olimme päässeet päätökseen niin lopputulos oli seuraavanlainen.

Olen aina valmis auttamaan kaikkia jotka apua tarvitsevat. Otan töitä jos minulla vain suinkim aikaa tehdä ne. En ajattele omaa jaksamistani ja anna itselleni aikaa. Se pieni poika unessa olin minä itse joka pyysin itseltäni apua. En ollut edes kuunnellut millaista apua olisin ollut vailla, vaan lupasin auttaa itseäni myöhemmin ja suljin itseni mielestäni eli sinne konttiin sitten lopulta unohdin että olin siellä kontissa vailla apua.

Mieleni ja tunteeni halusivat viestiä unessa minulle että anna itsellesi aikaa ja anna itsesi levätä. Opi sanomaan ei muille ja kuuntele itseäsi. Kuuntele itseäsi ennen kuin lupaat muille mitään.

Stressi ja väsymys on ollut taas läsnä vuoden vaihteen jälkeen, mutta tämän päiväinen terapia laukaisi stressiä paljon. Lisäksi  tieto että saan myöhässä maksettavat sairasajan korvaukset lähipäivinä laukaisi lopun stressistä. Väsymyskin painajaisten ja huonosti nukuttujen öiden jälkeen varmasti alkaa nyt helpottaa.

Hyvät lukijat. En tehnyt aattona mitään uuden vuoden lupausta, mutta teen sen nyt. Tutustun siihen pieneen poikaan jonka nostin volvon konttiin ja annan hänelle aikaa ja tilaa elämässäni, vaikka en ystäviäni ja kavereitani pulaan jätäkkään.