Pitkästä aikaa

Hei kaikki. Nyt löysin paikan ja ajan. Heti alkuun haluan sanoa että pitkälti tän blokin ansiosta mulla menee nykyään paljon paremmin kuin silloin kun aloin tätä kirjoittaa.

Olen toisaalta pahoillani kun en ole tänne todella pitkään aikaan mitään kirjoittanut, mutta taas olen hyvin tyytyväinen ettei minulla ole ollut pitkään aikaan ollut tarvetta kirjoittaa tänne. Nyt löysin Kalliosta ihan mahtavan pikku kahvion Cafeliton ja istun täällä juomassa lattea. Tää tunnelma on sitä mitä olen etsinyt kauan. Että voin istua kahviossa ihan rauhassa ja katsoa kaupungin vilinää.

Minulla on ollut jo useamman kuukauden ihanan helppo olo mielellä. En stressaa enää uniongelmia, nukun pitkiäkin jaksoja hyvin, mutta välillä menee myös huonosti nukkumisien suhteen. Ja on päiviä välillä jopa viikko etten kykene tekemään mitää, mutta en stressaa siitä koska se kuuluu sairauden kuvaan. Minusta tuntuu että nyt on lääkityksetkin aika kohdillaan kun niitä jo vähän vähennettiin.

Alan oikeasti jo nähdä valoa tunnelinpäässä, vaikka välillä onkin synkkiä sadepilviä auringon edessä. Olen jo alkanut selailla työpaikka ilmoituksiakin.

Taidan ottaa toisen latten

Nautin nyt tästä hetkestä täysin siemauksin ja annan mielen levätä terapian jälkeen. Välillä vieläkin terapioiden jälkeen on hankalaa kun pohditaan vaikeita asioita, mutta nekin menevät hetket nopeammin ohi.

Välillä on pitkiäkin aikoja etten saa mitään aikaiseksi kuten siivottua, mutta olen pitäny kuitenkin kiinni päivä ja ateria rytmistä ettei ne mene enää niin sekaisin kun mitä keväällä olivat. Olen taas jaksanut siivoilla kotona, mutta se on hyvin päivästä kiinni vieläkin. Olen jopa tiskannut. Pyrin käymään ulkona joka päivä ja tekemään jotain muuta kun kyhjöttämään kotona. Nyt marraskuussa kun tulee rahaa ostan lisää aikaa uimakorttiin joka loppui reilu kuukausi sitten ja sitten taas pulikoimaan.

Ei tää elämä niin paskaa olekkaan kun miltä se on pari vuotta tuossa sumussa ja masennuksen vuoren varjossa on tuntunut.

Iso kiitos kuuluu myös kaikille mun läheisille ja teille jotka olette lukeneet ja kommentoineet näitä mun kirjoituksia.

Paljon on vielä työtä että olen kunnossa, mutta paljon sitä on jo tehty. Paljon on vielä saavutettavaa, mutta paljon on jo saavutettu.

Mukavaa syksyä kaikille :-)

Parantumaan päin ja altaalla meno maistuu

Hei

Viime viikolla tuskaa aiheuttanut nivunen alkaa pikkuhiljaa parantua. Silti otan nyt vielä varovasti ja lääkitsen sitä varmuuden vuoksi ettei vaiva veny venymistään. Eilen kävin jo uimassa, vaikka kipua oli vielä jonkin verran, mutta sitä ei tuntunut uidessa. Tänään pidän huili päivän uinnista ja huomenna sitten taas jahtaamaan seuraavaa 1,25km kokonais suoritteeseen joka on tällä hetkellä 8km.

Viikonloppuna oli aikaa olla ihan omissa oloissa kotosalla ja menin illalla saunaan nautiskelemaan omasta ajasta. Saunassa sainkin idea että nyt otan pitkästä aikaa ja lähden julkisilla ajelemaan näin illemmalla kun on hiljaisempaa. Mietin aluksi mihin ajaisin ja sitten sen hoksasin että mä voisin mennä kattoo jonkun leffan flamingoon kun ei ole tullut käytyä sielläkään aikoihin. Elokuvaksi valikoitui klo 23:30 alkanut Jurassic World 2 3D.

Lähdin sauna jälkeen kävelemään busille ja matkalla istahdin kerran huilaamaan ja lepuuttamaan kipeytynyttä selkää ja nivusta. Meinasin jo luovuttaa että en lähde seikkailemaan mihinkään ku paikat heti ihan älyttömän kipeet. No lähdin kuitenkin jatkamaan ja pääsin hyvin bussipysäkille odottamaan bussia, vaihtokin onnistui hyvin, mutta seuraava bussi oli hieman myöhässä.

Ehdin flamingolle hyvin ja sain leffa liput, eväät ja juoman. Evääksi valikoitui tuutorini suosittelemat nachot. Leffa oli hyvä ja 3D toimi siinä hyvin ei voi kun suositella.

Paluu matka alkoi kahden aikoihin yöllä. Bussiin pääsin ja kun piti vaihtaa Tikkurilassa niin katsoin että tuossa on bussini ja hyppäsin siihen. No eipä ollut se oli sama linja mutta toiseen suuntaan. Kahden pysäkin jälkeen jäin pois ja menin tien toiselle puolen odottamaan oikeaa bussia. Kohta bussi jo tulikin ja hyppäsin kyytiin ja näin kotimatkan viimeinen bussi etappikin sujui hyvin. Bussilta kotiin kävellessä nivunen ja alaselkä olivat jo melkein tulessa kivusta, mutta pari lepuutus taukoa puiston penkeillä auttoi jaksamaan kotiin.

Töitä jatketaan niin painon kanssa taistellessa kuin oman pään kanssakin, vaikka eilen oli melkoinen motivaatio monttu käsillä onneksi tuutorini ja rakas puolisoni auttoivat siitä yli ja taas on voimia ja motivaatiota jatkaa kohti hoikempaa tulevaisuutta ja terveempää huomista. Muutenkin tässä on toivoa että asiat lähtevät rullaamaan, mutta pitää vielä odottaa kun koneiston pyörät pyörivät ja tulee varmistavat päätökset ennen sitä ei kannata paljon juhlia.

Osasto hoidossa =) ja kohti rantakuntoa

Hei pitkästä aikaa

Anteeksi etten ole kirjoitellut taas muutamaan viikkoon. Olen ollut osasto hoidossa HUS:in Leppävaaran mielialahäirialan tehohoidon avohoitoyksikössä. Eli olen päivät täällä ja illat sekä yöt kotona. Tämä on ollut hienoa, mutta myös raskasta. Lisäksi olen tehnyt elämäntapoihin isoja muutoksia.

Tämä osasto hoito aluksi arvelutti minua että miten selviän Vantaalta Espooseen aamulla yleisillä, mistä rahat julkisten lippuun, aikaa menee aivan älyttömästi...... jne. Mutta tutustumis käynnillä täällä päätimme että käyn omalla autolla täällä. Juopn kotona aamukahvit ja lähden sitten tulemaan kun tiedän kykeneväni ajamaan. Alku on mennyt tosi hyvin olen jopa ollut joka aamu ajoissa paikalla niin paitsi tietysti ensimmäisenä aamuna myöhästyin n. 10 min kun en meinannut löytää parkkipaikkaa. Täällä on hieno henkilökunta, joka on todella ammattitaitoista ja huomioon ottavaa. Löysin ryhmästä heti paikkani. Ryhmäläiset on mukavia ja se tästä tekeekin niin mahtavan hoitomuodon. Jos jolllekin teistä lukijani suositellaan joskus mieliala avohoitoa niin lähtekää ihmeessä mukaan. Täältä saa paljon vinkkejä ahdistuksen ja mielialan hoitoon sekä toimimiseen vuorovaikutus tilanteissa.

Tämä osasto hoidon aloitus on ollut minulle suuri harppaus eteen päin kuntoutuksessa, vaikka alku pelotti kun minulle sanottiin lähettävän osaston toimesta että en saa käydä psykoterapiassa enää, mutta se kielto kumottiin täällä ensimmäisen ja täältä kirjoitetaan jopa jatko lausunto psykoterapiaa varten. Tänään pääsee taas terapeutin kanssa jutustelemaan.

Joo kun nyt tuli tämä valtava harppaus hoidollisesti niin nyt oli hyvä myös samalla aloittaa täydellinen muutos elämän tavoissa. Viime viikon maanantaina kun tämä osasto jakso alkoi niin aloitin myös säännöllisen uinnin. Viime viikolla kävin maanataina, tiistaina ja keskiviikkona uimassa kilometrin. Torstaina minun nenäonteloita vähän avarrettiin Helsingissä kirurgisessa sairaalassa ja loppu viikko oli lepoa uinnista ja saunomisesta. Tämän viikon maanantai kun koitti niin taas pääsi altaaseen olenkin jo tällä viikolla nyt uinut 1,25km maanantaina, tiistaina ja torstaina, mutta nyt on oikea nivunen sen verta jumissa että tästä päivästä taitaa tulla lepopäivä.

Ruokavalioni on myös kääntynyt päälaelleen. Ruokailen täällä osastolla aamun välipalan ja lounaan. Hiilarit eli peruna on vaihtuneet pää osin kasviksiin ja salaattiin. Leipä on vaihtunut välipaloilla hedelmään ja iltapalalla rahkaan ja hedelmään.

Olo on nyt kahden viikon jälkeen todella paljon kevyempi ja virtaa on ollut toisella tavalla, mutta paljon on vielä työtä ennen kun tän miehen pää laskee töihin ja että elämäntapa muutos alkaa kunnolla näkyä.

Kiitos kun olette tukemassa minua tässä kovassa urakassa. Teidän kommenteista ja viesteistä on suuri apu kun koitan jossain kohtaa päästä motivaatio montusta ylös.

Äitien päivä ei ole kaikille juhla

Taas on hankala aika vuodesta. Äitien päivä joo mun äiti on elossa ja hänen äitinsä on elossa ja olemme puolisoni mummolassa ja puolisoni äitikin voi hyvin ja kaikkia näitä elämäni tärkeitä äitejä yritän ehtiä tapaamaan ja juhlia heidän kanssaan heille tärkeää päivää.

Minulle päivä on raskas, koska en koskaan voi ostaa omalle rakkaalle ruusua ja toivottaa hyvää äitien päivää. En voi koskaan lapseni kanssa keittää hänelle aamukahvi ja puuroa ja tarjoilla niitä kakku palasen kanssa hänelle sänkyyn kera ihanien tarhassa tehtyjen korttien ja lahjojen. En koskaan pysty hänen kanssaan tappelemaan vaipan vaihto vuoroista tai siitä kumpi jää kipeän lapsen kanssa kotiin. Kuten jo ehkä tiesitte ja viimeistään tästä arvasitte niin en voi saada lapsia. Myöskään puolisoni ei ole aiemmin saanut lapsia joten emme saa lapsia.

Nämä äitien- ja isäinpäivät ovat aina vähän hankalia ainakin minulle, koska rakastan lapsia ja olen aina halunnut saada omia lapsia. Meillä on puolisoni kanssa yhteensä 14 kummilasta, jotka ovat meille hyvin tärkeitä, mutta ne eivät ole omia.

Nauttikaa te joille tämä onni on annettu ja teillä on lapsi jonka kanssa arki voi tuntua välillä ylitsepääsemättömän vaikealta ja vaikka välillä tuntuu että lapset on pilanneet elämänne, mutta kuitenkin hetken mietittyänne toteatte että ne ovat parasta mitä elämässänne on tapahtunut. Jokainen lapsi on lahja vanhemmilleen ja lapsia ei vain tehdä vaan niitä saadaan jos se ansaitaan. Lapset ovat elämämme valo olivatpa ne omia tai toisten.

Kaikesta huolimatta hyvää äitienpäivää kaikille äideille =) Te olette juhlanne ansainneet =)

Pitkään junnattiin, mutta nyt on actionia hoidossa

Tilani on junnannut paikoillaan hoidollisesti lähes viime syksystä lähtien. Toki terapiassa olen käynyt ja välillä on tuntunut edistystä tapahtuvan. Muutoin tilaani on vain tarkkailtu ja tehty työkykyäni on testattu, mutta minua ei vielä todettu työkykyiseksi. Olen ollut jo noin 1,5 vuotta sairauslomalla ja kuntoutus tuella.

Sain kevät talvella uuden psykiatrin ja hän on nyt tarkastellut tilaani ja viime viikolla kävin terapeuttini kanssa yhteenveto istunnossa, jossa oli myös toimintaterapeuttini. Istunnossa minua kuultiin ja haluni työhön palaamiseen huomioitiin. Uneni ongelmallisuus on edelleen suurin este työhön paluuseen, mutta minulle esitettiin mahdollisuutta päivä osasto jaksoon. Aluksi osasto jakso Leppävaarassa kuulosti ylitsepääsemättömältä, mutta hetken asiaa sulatin ja se alkoi kuulostaa enemmänkin mahdollisuudelta kuin mahdottomuudelta. Vieläkin pelottaa hieman että minun pitää olla Vantaalta Espoossa jo klo 9 aamulla. Miten yleisillä matkustus sujuu siinä unilääke koomassa mikä minulla on aamuisin. Mutta siellä kaikki tietävät tilani ja he eivät odota enempää kuin mihin pystyn. Uusia asioita jotka ahdistavat omalla tavallaan, mutta olen käsitellyt asiaa ja tullut todella siihen tulokseen että tämä on minulle mahdollisuus. Odotan kovasti että tulisi kesäkuu ja pääsisin tutustumaan ja sopimaan milloin osasto jaksoni alkaa.

Niin ja lukijani anteeksi etten ole nyt hetkeen kirjoittanut tänne. Olen ollut siitepölystä niin tukossa ja etten ole jaksanut mitään muutakaan. Minulle määrättiin astma lääkitys ja syksylle tai talvelle astma kokeet. Muutenkin kuntoni on heikentynyt ja olen pohtinut että jotain tässä on elämällensä tehtävä, jotta tätä elämää olisi vielä pitkäksi aikaa.

Kun saan asioita hieman pähkäiltyä rauhassa niin olen valmis ja yritän tehdä ison muutoksen elämääni. Alan muuttaa elämäntapaani ja jos se vain onnistuu niin saan selätettyä piilevät sairaudet kuten diabeteksen ja muut ylipainosta johtuvat sairaudet. Olen ollut yhteydessä ihmiseen joka tämän muutoksen on elämässään tehnyt ja toivon pystyväni samaan kun hän. Mutta jos onnistun niin tästä tulette kuulemaan vielä paljon. Odotan itseltäni paljon ja toivon että pystyn hallitsemaan itseni ja toteuttamaan tämän elämäntapa remontin.

Olen ollut taas viikon puolisoni kanssa lomailemassa oltiin huhtikuun puolessavälissä kierto risteilyllä. Ensin risteilimme Helsingistä Tukholmaan ja tapasimme siellä tätini elämäni ensimmäistä kertaa. Oli hienoa tutustua häneen ja onneksi puolisoni täti toimi meille tulkkina ja lounaalla. Lounaan jälkeen ennen laivan lähtöä kävimme puolisoni tädin syntymäpäivä kahveilla. Illemmalla lähdimme laivalla Tukholmasta Riikaan laivalla ruoka oli hyvää, mutta saunaosasto oli suuri pettymys siihen nähden mitä siitä luvattiin. Kelit olivat oikein hyvät, vaikka vielä hieman viileät tuulet toivat vilunväristyksiä. Riikassa olimme yön hotellissa ja sitten ajoimme tallinaan, jossa myöskin yövyttiin hotellissa. Mahtavan viikon päätteeksi kävimme ruokakaupoilla Tallinnan prismassa ennen kotimatkaa. Viikko oli oikein rentouttava ja nautimme auringosta, maisemista ja toisistamme.

Nyt olemme olleet tämän viikon Pohjois-Savossa puolisoni Mummolla ja autelleet häntä päivittäisissä toiminnoissa. Olen myöskin leiponut ja on juotu Mummon synttäri kahveja ja sunnuntaina lähdemme ajelemaan kotiin onnittelemaan äitejämme.

Ensi viikolla lähden mökille rentoutumaan ihan yksin  ja selvittelemään kaikkia ajatuksia mitä uudet hoidot ja muut asiat ovat tuoneet. Katsotaan nyt koska taas kirjoittelen, mutta olen tässä havainnut että tietty lukija joukko jaksaa aina odottaa sitä milloin jaksan taas vääntäytyä koneelle kertomaan ajatuksiani. Nytkään en saanut ajatuksiani kasaan niinkuin olit tekstiä olin suunnitellut, mutta kaiken sain kuitenkin kirjoitettua mitä suunnittelin vaikkakin eri muodossa.

Onko minun tunteilla mitään väliä.

Anteeksi hyvät lukijat kun en ole hetkeen kirjoittanut. Minusta vain on tuntunut siltä ettei minua ja tunteitani kunnioiteta yhtään. Tänne kirjoittamiani tuntemuksiani pitäisi muokata ja jopa uhkaillaan jos en ole valmis muokkaamaan tekstejäni. En muokkaa ne on minun tuntemuksiani ja kokemuksiani ja asian osaisten kanssa olen asiani selvittänyt ja luulin että kun saan tänne purettua ajatukseni niin voin asian pyyhkiä mielestäni. Mutta ei. Nyt pelkään ja mietin että olenko oikeasti tehnyt väärin kun kirjoitan asioita tänne. Tuntuu ihan kuin minun tunteillani ei ole mitään merkitystä vaan pitäisi tehdä kuten muut käskee jopa omien tunteiden kanssa.

En ole täydellinen enkå sitä koskaan ole väittänytkään. Vaikka kirjoituksissani onkin kirjoitus virheitä niin en halua että joku oikolukee ne vaan julkaisen ne täysin omina teksteinäni. Vaikka minulla on suurella todennäköisyydellä lukihäiriö niin olen kuitenki suorittanut itse ilman avustajia kouluni ammattikorkeakoulua myöden. Ei minua tarvitse aina ohjata ja opastaa haluan välillä itsekin päättää mitä teen ja teen sen omalla tavallani.

Tämä masennus on saanut alkunsa jo lapsena ja olen elänyt sen kanssa suurimman osan elämästäni ja todellakin tiedän nykyään mistä se johtuu. Olen syyt kertonut jo aiemmin. Minua on kiusattu ja myöhemmin pidetty hölmönä eli annettu ymmärtää jotain ja hyväksi käytetty hyvätahtoisuuttani ja jätetty sen jälkeen yksin kärsimään seuraukset. Mutta nyt se on loppu. Minua ja minun läheisiä ei uhkaa ja kiusaa enään kukaa. Kukaan ei käytä minua eikä läheisiäni hyväkseen. Minä olen löytänyt itsestäni sen puolen jonka olen kadottanut aikoja sitten. Osaan tätä nykyä sanoa mitä ajattelen ja tiedän jo osakseen mitä tunnen milloinkin, mutta tunnelukkojani auotaan vielä. En muuta mieltäni ja tunteitani sen mukaan mitä muut tahtovat vaan minulla on oma tahtoni.

Silti mietin jaksanko aina pelätä mitä teksteistäni ollaan mieltä ja millaista palautetta saan henkilöiltä jotka lähettävät sen suoraan minulle eivätkä kehtaa antaa palautetta tänne julkisena. Onko se pelkäämisen arvoista että purkaa pahan olon mielestään vaivaamasta? Vai olisiko viisaampaa padota tunteitaan edelleen ja lopettaa tämä blokin kirjoitus? Nyt oikeasti haluan teiltä mielipiteitä jotka tätä luette oikeasti.

Kirjoitin tämän hyvän kahvin äärellä ja toivon että otat kupin kahvia ja kirjoitat palautetta

Miksi ei tule uni

Taas olen tämän saman kysymyksen äärellä. Mikä on uni ei vain tule? Syön unilääkkeeni säännöllisesti ja nostin jo annostustakin taas korkeammaksi. Mikään ei vain tunnu auttavan viime yönäkin menin jo klo 22 sänkyyn kun väsytti, mutta uni ei vain tule. Kello kyllä kulki. Katsoin kelloa se oli 23, sitten tuli puoliyö ja 1 2. Kolmea en nähnyt, mutta 5, 6, 7..... pienet unet vielä samusta ja taas on saanut koomassa pyöriä kotona.

Odotan isoa uutista ja sen julkistan kun asia on loppuun asti varma ja hoidossa. Asian pitäisi harpata tänään eteenpäin. En tiedä voisiko tämä olla syy unettomuuteen, vaikka asia on pelkästään positiivinen.

En jaksanut enää koomailua kotona. Suihkussakin olisi pitänyt käydä ei vaan mielenkiintoa löytynyt ja pakottaessa huomasin että kuumavesikatko pelasti mut suihkulta. Pyyhin vähän pahimpia hikiä pois ja puin päälle. Mietin että mitäs tänään? No kauppaan on kai pakko mennä, vaikka ei kiinnostais ei pätkääkään. No samalla vois käydä postissa vaik sekää ei oikee nappais, mut sinnekki kai pakko mennä ku iteppähän oon tilannu paketin.

Lähtiessä kun nappasin tyhjät pullot mukaan nii päätin että jos lompakossa on unkarin reissun jälkeen kolikoina yli kymppi niin meen ihan ekaks johki kerää voimia ja ajatuksia lounaan merkeissä, mut paikan pitää olla joku uus missä en oo ennen käyny ku nyt ei nappaa mikään muukaa. Tulin ihsn meidän lähelle ristorante Locandaan. Oli niin hyvä ja edullinen lounas että kympin ku annoin kolikoina niin sain vähän takas.

Tässä nyt jälkiruoka kahvia juon ja kirjoitan teille. Ja ei nappaa vieläkää mikään. Olen kuin unessa. Tuntuu kuin kannattelisin hevosta ratsastajineen hartioillani.