Menettämisen pelko saa miehen kyyneliin

Kuten edellisessä kirjoituksessa kerroin unistani, joissa oli vahvana teemana itsemurha ajatukset lapsuudestani. En pystynyt samalla kirjoittaa ilmiöstä mikä niiden jälkeen ilmaantui valveella ollessa. Menettämisen pelko on se tunne jota olen tuntenut jo reilu kahden viikon ajan. Pelkään menettäväni kaikki minulle läheiset ihmiset. En tiedä mistä se johtuu? Johtuuko se avioerostani? Johtuuko se nähdyistä itsemurha unista? Johtuuko se siitä että kun aikoinaan otin hyvälle ystävälle nettiliittymän ja hän jätti sen maksamatta sillä seurauksella että minä menetin ammatin harjoittamiseen tarvitsemani luvan ja näin yritykseni kaatui ja minulle jäi kymmenien tuhansien velat? Pohdimme tätä jo hieman terapiassa, mutta emme löytäneet syytä.

Tunne on hyvin voimakas ja läsnä koko ajan. Olen ahdistunut ja suutun herkästi. Minulla oli juuri kylässä pari päivää eräs minulle hyvin tärkeä henkilö, jonka kanssa pidimme hauskaa tuon ajan ja hän piti minua niin liikkeellä etten ehtinyt ajatella että tunnen menettämisen pelkoa. Päivät menivät hyvin ja meillä oli hauskaa, mutta öisin se helvetti taas alkoi. Johtuneeko siitä etten päivisin tuntenut tätä tuskaa, mitä nytkin tunnen niin yöllä se tunkeutui uniin. Kun olin nukahtanut ja hetken oltuani unessa uni alkaa ja unessa avaan silmäni olen jossain pimeässä laatikossa, mutta kannen välistä tulee laatikkoon sen verran valoa että näen laatikon olevan sisältä vuorattu valkoisella silkki kankaalla. Laatikossa on todella mukava maata se ei ole pieni eikä iso, vaan sopiva. Se on pehmeä ja asento on hyvä. Kun tajuan että makaan ruumisarkussa ja kuulen jotain puhetta ulkopuolelta voin tunnistaa isäni, äitini, veljien, isovanhempieni, puolisoni sekä läheisten ystävieni äänet. Kuulen kuinka he vakuuttelevat että tämä on ainoa oikea ratkaisu ja näin on parempi kaikille. He naureskelevat kun puhuvat minusta ja sitten kuuluu ihan outo ääni joka kysyy oletteko nyt varmasti tosissanne ja valmiita. Kaikki toteavat yhteen ääneen että kyllä, voit viedä arkun. Myös yhteen ääneen kaikki huutavat että nuku hyvin kerrankin. En sano mitää, en tiedä miksi, mutta olen ihan hiljaa. Tunnen kuinka arkkua kuljetetaan ja kuinka se kolahtelee. Hetken kuluttua kuulen kuin jokin metallinen ovi suljetaan. Alkaa kuulua kohinaa ja palavasta puusta kuuluvaa rätinää ja pauketta. Silloin tajuan että minut poltto haudataan elävältä. Alan huutaa, mutta eihän sitä kukaan kuule. Tunnen kuinka tuli nuolee jalkojani ja selkääni, kunnes herään ja tunnen edelleen kuinka luuni hohkaavat kuumana kuin taottava rauta. Nousen istumaan ja kävelen parvekkeelle -16 asteeseen jäähdyttelemään, jotta voin käydä uudelleen nukkumaan.

Uni ei jatkunut tai toistunut samana yönä, vaan kun sain uudelleen unta niin sain nukuttua sitten aamuun asti, aamupäivä meni miettiessä unta, vaikka minulla oli toimintaterapia aika, mutta sitten lähdimme viettämään vieraani kanssa aikaa ja silloin kaikki omat huolet taas unohtuivat. Oli mukava päivä ja ehdittiin tehdä vaikka mitä. Tuli ilta ja tuli yö, olin ottanut unilääkkeet ja käynyt nukkumaan. Kun saan unta niin hetken kuluttua sama uni kuin edellisyönä alkoi uudelleen ja toistuu kuin videolta katsoisi ja taas herään kroppa kuumuutta hohkaavana, eikun taas parvekkeelle jäähdyttelemään.

Tänään vieraani oli lähdössä kotiin ja menimme hakemaan puolisoani hänen ystävältään missä hän oli ollut viettämässä iltaa vapaapäivien kunniaksi ja heillä oli ollut tyttöjen juttuja. Minua taas ahdisti tänään jopa normaalia enemmän. Olin jostain syystä todella vihainen ja vaikka minulle sanottiin vain jotain vitsillä otin sen tosissani ja suutuin. Menetin malttini melkein kokonaan, mutta koska paikalla oli muitakin niin sain pidettyä pahimman kiukkuni sisälläni, mutta silti pystyin loukkaamaan puolisoni tunteita ja siitä olin taas erittäin surullinen ja menettämisen pelon tunne vain vahvistui. Olin kotona kun vieraani haettiin ja samalla hetkellä kun hän lähti, minä purskahdin itkuun ja pyysin puolisoltani anteeksi ja selitin tuntemukseni ja etten tiennyt miksi olin niin suutuksissani ja kimpaannuin mitättömistä asioista. puhuimme asiasta pitkän tovin ja kerroin mikä minua vaivaa taas ja millaisina tunteina se ilmenee minussa.

Onneksi minulla on puoliso, jonka kanssa asioista voi puhua ja saamme pienet erimielisyydet puhuttua läpi. Vieraani tuntui olleen hyvin viihtynyt kun lähtiessään laski päiviä milloin näemme taas. Onneksi puolison ystävä perhe on hyvin perillä tilanteestani ja ymmärtävät oikkuni. Onneksi minulla on oikeasti hyvä tukiverkko tukemassa minua tämän sairauden voittamisessa. Kaikki jotka näitä minun kirjoituksia lukee, olette osa tukiverkosto eli iso kiitos teille.

Lapsuuteni tuli taas uniin, mutta ei positiivisessa mielessä

Olen tässä jo viikon pohtinut että miten tästä kirjoittaisin. No melkein heti päätin että kerron niinkuin unet meni, mutta sairastelun ja hurjan väsymyksen vuoksi kirjoittamisen aloittaminen venyi ja venyi, mutta nyt istun koneella ja koitan raapia luettavaa.

Mennään ajan kohtaan kun olin peruskoulussa ja kuten olen kertonut olin koulukiusattu koko peruskoulun ajan enemmissä tai vähemmissä määrin koko peruskoulussa olo ajan. En nyt muista miten tarkasti aiemmin pureuduin asiaan, mutta voin myöntää että niin kuin moni on tehnytkin minäkin olen harkinnut muutaman kerran itsemurhaa. Pohdin lapsena että kuinka paljon se helpottaisi minun elämääni kun ei tarvitse kärsiä koko ajan kiusaajista ja heidän tuottamastaan fyysisestä ja henkisestä kärsimyksestä. Lisäksi ajattelin että minun itsemurhani helpottaisi myös kiusaajieni elämää, sillä sanoivathan he usein että tapa ittes ja lisäksi he olisivat voineet keskittyä leikkeihinsä kun ei olisi tarvinnut olla minua kiusaamassa.

Tarkemmin asiaa ajateltuani tuli mieleeni vanhemmat, veljet, isovanhemmat, serkut, kummit ja muut miten kuolemani heitä hyödyttäisi? Ei mitenkään, vaan minä romahduttaisin heidän elämänsä. Olisin kuin kiusaajani en ajattelisi miltä heistä tuntuu vaan teen niin kun on minusta parempi ja en ajattelisi sen seurauksia. Tällöin silmäni aina aukesivat ja hautasin koko idean itsemurhasta, koska rakastin läheisiäni niin paljon.

Mutta miten tämä ikävä vaihe elämästäni tuli nyt uniini? Ensimmäisen kerran kun mietin itsemurhaa suunnittelin hyppääväni junan alle. Tiesin mistä pääsisi helposti kiskoille, koska pikku-veljeni meinasi kerran jäädä junan alle vahingossa yhden perhetuttavamme lapsen kanssa kun he karkasivat hiekkalaatikolta, mutta onneksi meidän ja niiden perheen isät kerkisivät nappaamaan pojat juuri ennen ku he jäivät junan alle.

Ensimmäisenä yönä näkemäni uni kesti aina tasan 29 minuuttia. Uni alkoi niin että seisoin Mäntyharjun rautatie asemalaiturin päässä ja odotin junaa. Odottaessani mietin että jos keksin yhdenkin syyn miksi en hyppäisi niin jätän hyppäämättä. Luonani kävi äitini ja veljeni puhumassa minua ympäri, mutta sain heidätkin vakuuttuneeksi että tämä on paras vaihtoehto ja hekin jättivät minulle hyvästit ja lähtivät. Olin yksin laiturilla ja mietin että pitää minun löytää edes yksi syy miksi en hyppää junan alle ja en keksi sitä. Junan valot alkavat lähestyä ja olin tullut tulokseen että en keksi syytä olla hyppäämättä. Kun junan junat edelleen lähestyvät niin herään säikähtäen. Tuntuu etten saa henkeä heti kun herään ja unen tapahtumat on mielessäni, mutta nyt keksin heti lukemattomia syitä olla hyppäämättä junan alle. Uni toistui yön aikana täsmälleen samanlaisena muistaakseni 5 kertaa, koska aina välillä valvoin suunilleen puolituntia. Ja kun päivällä otin päiväunet niin sama uni tuli silloinkin uniini muuttumattomana.

Seuraavana yönä näin unta että seisoin puolisoni kanssa sillalla, silta oli Mäntyharjun yksi rautatien ylittävä silta, mutta silta oli nyt jossain ihan muualla. Oltiin korkealla ja alla oli kivikko. Mietin taas ettei minulla ole mitään syytä olla hyppäämättä sillalta, vaikka puolisoni kuinka aneli etten hyppäisi ja koitti kertoa minulle paljon syitä miksi en hyppäisi, mutta lopulta sain omilla syilläni hänetkin sille kannalle että olen oikeassa. Halasimme ja suutelimme hyvästiksi tämän jälkeen hän kääntyi ympäri ja lähti pois. Käännyin katsomaan häntä vielä kerran, mutta aurinko häikäisi ja heräsin taas säikähtäen. Olin joskus kouluaikoinani pohtinut myös itsemurhaa jos hyppäisi korkealta kalliolta kivikkoon. Taas herätessäni minulle tuli lukuisia syitä miksi en voi tehdä itsemurhaa.

Minä en ole yhtään itsetuhoinen ja en haudo mielessäni mitään mikä tuhoaisi elämäni, vaan haluan parantua tästä masennuksesta ja unettomuudesta. Olla taas se Marko minkä kaikki tuntevat ja mihin puolisoni rakastui. Nämä unet säikäyttivät minut todella pahasti ja käsittelimme näitä terapiassa, mutta onneksi terapeuttini osasi kaivaa kirjoittamastani elämän kerrasta tämän asian esiin ja saimme yhdistettyä nämä asiat kouluaikojen todella vaikeisiin aikoihin.

Olen sitä mieltä että asiat selviävät aina jotenkin ja että itsemurha ei ole vaihtoehto. Etenkään lapsien ei pitäisi koskaan joutua pohtimaan elämänsä päättämistä oman käden kautta, koska toiset kiusaa. Mikään ei ole niin julma kuin lapsi toiselle niin tahtoessaan ja tätä vastaan haluan taistella kaikin keinoin kun vain voin. Tältä osin olen onnellinen etten ole voinut saada lapsi niin eipähän heitä voida kiusata.

Kiitos kun jaksoit lukea loppuun. Kommentoida saa. Koitan jaksaa kirjoittaa taas jonkin ajan kuluttua.

Sairastelua

Vuosi on alkanut sairastelun merkeissä flunssaa, kuumetta, yskää ja mahatautia. Vieläkin on veto pois mahataudin jäljiltä joka helpotti tiistaina kestettyään lauantai aamusta lähtien. Mahataudin päälle tuli vielä kuumetta. Olo oli melko järkyttävä, koska mitkään lääkkeet ei ehtinyt imeytyä kun tulivat jo ulos. Tällähetkellä käytössä minulla on  mielialalääke, joka tulisi lopettaa asteittain vähentämällä ja kun ne ei pysyneet sisällä niin mahataudin oksentelun ja ripuloinnin sekä kuumeen lisäksi minulla oli vielä vierotusoireita lääkkeistä. Ahdisti, oli kylmähiki, tärisin ja olin levoton. Nukkuminen onnistui 10 minuutin pätkissä ja olin aivan loppu.

Yskä jatkuu vieläkin muuten alkaa elämä pikkuhiljaa voittaa, mutta olo on voimaton vieläkin ja keskittymis kyky on hukassa. Koitan lepäillä ja saada taas itseni kasattua että jaksaisin kirjoittaa teille taas.

Tämän tekstin sain nyt raavittua kasaan, kun ei pysty keskittymään niin kirjoittaminen ei onnistu ja voimattomuus vie myös jaksamisen jopa kirjoittamisesta. Hyvät lukijat olette mielessäni ja palaan kirjoittamaan tänne heti kun lääkityksen vaikutus taas tasaantuu ja pystyn keskittymään niin ja kun voimani palautuvat ennalleen.