Kuten edellisessä kirjoituksessa kerroin unistani, joissa oli vahvana teemana itsemurha ajatukset lapsuudestani. En pystynyt samalla kirjoittaa ilmiöstä mikä niiden jälkeen ilmaantui valveella ollessa. Menettämisen pelko on se tunne jota olen tuntenut jo reilu kahden viikon ajan. Pelkään menettäväni kaikki minulle läheiset ihmiset. En tiedä mistä se johtuu? Johtuuko se avioerostani? Johtuuko se nähdyistä itsemurha unista? Johtuuko se siitä että kun aikoinaan otin hyvälle ystävälle nettiliittymän ja hän jätti sen maksamatta sillä seurauksella että minä menetin ammatin harjoittamiseen tarvitsemani luvan ja näin yritykseni kaatui ja minulle jäi kymmenien tuhansien velat? Pohdimme tätä jo hieman terapiassa, mutta emme löytäneet syytä.
Tunne on hyvin voimakas ja läsnä koko ajan. Olen ahdistunut ja suutun herkästi. Minulla oli juuri kylässä pari päivää eräs minulle hyvin tärkeä henkilö, jonka kanssa pidimme hauskaa tuon ajan ja hän piti minua niin liikkeellä etten ehtinyt ajatella että tunnen menettämisen pelkoa. Päivät menivät hyvin ja meillä oli hauskaa, mutta öisin se helvetti taas alkoi. Johtuneeko siitä etten päivisin tuntenut tätä tuskaa, mitä nytkin tunnen niin yöllä se tunkeutui uniin. Kun olin nukahtanut ja hetken oltuani unessa uni alkaa ja unessa avaan silmäni olen jossain pimeässä laatikossa, mutta kannen välistä tulee laatikkoon sen verran valoa että näen laatikon olevan sisältä vuorattu valkoisella silkki kankaalla. Laatikossa on todella mukava maata se ei ole pieni eikä iso, vaan sopiva. Se on pehmeä ja asento on hyvä. Kun tajuan että makaan ruumisarkussa ja kuulen jotain puhetta ulkopuolelta voin tunnistaa isäni, äitini, veljien, isovanhempieni, puolisoni sekä läheisten ystävieni äänet. Kuulen kuinka he vakuuttelevat että tämä on ainoa oikea ratkaisu ja näin on parempi kaikille. He naureskelevat kun puhuvat minusta ja sitten kuuluu ihan outo ääni joka kysyy oletteko nyt varmasti tosissanne ja valmiita. Kaikki toteavat yhteen ääneen että kyllä, voit viedä arkun. Myös yhteen ääneen kaikki huutavat että nuku hyvin kerrankin. En sano mitää, en tiedä miksi, mutta olen ihan hiljaa. Tunnen kuinka arkkua kuljetetaan ja kuinka se kolahtelee. Hetken kuluttua kuulen kuin jokin metallinen ovi suljetaan. Alkaa kuulua kohinaa ja palavasta puusta kuuluvaa rätinää ja pauketta. Silloin tajuan että minut poltto haudataan elävältä. Alan huutaa, mutta eihän sitä kukaan kuule. Tunnen kuinka tuli nuolee jalkojani ja selkääni, kunnes herään ja tunnen edelleen kuinka luuni hohkaavat kuumana kuin taottava rauta. Nousen istumaan ja kävelen parvekkeelle -16 asteeseen jäähdyttelemään, jotta voin käydä uudelleen nukkumaan.
Uni ei jatkunut tai toistunut samana yönä, vaan kun sain uudelleen unta niin sain nukuttua sitten aamuun asti, aamupäivä meni miettiessä unta, vaikka minulla oli toimintaterapia aika, mutta sitten lähdimme viettämään vieraani kanssa aikaa ja silloin kaikki omat huolet taas unohtuivat. Oli mukava päivä ja ehdittiin tehdä vaikka mitä. Tuli ilta ja tuli yö, olin ottanut unilääkkeet ja käynyt nukkumaan. Kun saan unta niin hetken kuluttua sama uni kuin edellisyönä alkoi uudelleen ja toistuu kuin videolta katsoisi ja taas herään kroppa kuumuutta hohkaavana, eikun taas parvekkeelle jäähdyttelemään.
Tänään vieraani oli lähdössä kotiin ja menimme hakemaan puolisoani hänen ystävältään missä hän oli ollut viettämässä iltaa vapaapäivien kunniaksi ja heillä oli ollut tyttöjen juttuja. Minua taas ahdisti tänään jopa normaalia enemmän. Olin jostain syystä todella vihainen ja vaikka minulle sanottiin vain jotain vitsillä otin sen tosissani ja suutuin. Menetin malttini melkein kokonaan, mutta koska paikalla oli muitakin niin sain pidettyä pahimman kiukkuni sisälläni, mutta silti pystyin loukkaamaan puolisoni tunteita ja siitä olin taas erittäin surullinen ja menettämisen pelon tunne vain vahvistui. Olin kotona kun vieraani haettiin ja samalla hetkellä kun hän lähti, minä purskahdin itkuun ja pyysin puolisoltani anteeksi ja selitin tuntemukseni ja etten tiennyt miksi olin niin suutuksissani ja kimpaannuin mitättömistä asioista. puhuimme asiasta pitkän tovin ja kerroin mikä minua vaivaa taas ja millaisina tunteina se ilmenee minussa.
Onneksi minulla on puoliso, jonka kanssa asioista voi puhua ja saamme pienet erimielisyydet puhuttua läpi. Vieraani tuntui olleen hyvin viihtynyt kun lähtiessään laski päiviä milloin näemme taas. Onneksi puolison ystävä perhe on hyvin perillä tilanteestani ja ymmärtävät oikkuni. Onneksi minulla on oikeasti hyvä tukiverkko tukemassa minua tämän sairauden voittamisessa. Kaikki jotka näitä minun kirjoituksia lukee, olette osa tukiverkosto eli iso kiitos teille.
perjantai 23. helmikuuta 2018
tiistai 20. helmikuuta 2018
Lapsuuteni tuli taas uniin, mutta ei positiivisessa mielessä
Olen tässä jo viikon pohtinut että miten tästä kirjoittaisin. No melkein heti päätin että kerron niinkuin unet meni, mutta sairastelun ja hurjan väsymyksen vuoksi kirjoittamisen aloittaminen venyi ja venyi, mutta nyt istun koneella ja koitan raapia luettavaa.
Mennään ajan kohtaan kun olin peruskoulussa ja kuten olen kertonut olin koulukiusattu koko peruskoulun ajan enemmissä tai vähemmissä määrin koko peruskoulussa olo ajan. En nyt muista miten tarkasti aiemmin pureuduin asiaan, mutta voin myöntää että niin kuin moni on tehnytkin minäkin olen harkinnut muutaman kerran itsemurhaa. Pohdin lapsena että kuinka paljon se helpottaisi minun elämääni kun ei tarvitse kärsiä koko ajan kiusaajista ja heidän tuottamastaan fyysisestä ja henkisestä kärsimyksestä. Lisäksi ajattelin että minun itsemurhani helpottaisi myös kiusaajieni elämää, sillä sanoivathan he usein että tapa ittes ja lisäksi he olisivat voineet keskittyä leikkeihinsä kun ei olisi tarvinnut olla minua kiusaamassa.
Tarkemmin asiaa ajateltuani tuli mieleeni vanhemmat, veljet, isovanhemmat, serkut, kummit ja muut miten kuolemani heitä hyödyttäisi? Ei mitenkään, vaan minä romahduttaisin heidän elämänsä. Olisin kuin kiusaajani en ajattelisi miltä heistä tuntuu vaan teen niin kun on minusta parempi ja en ajattelisi sen seurauksia. Tällöin silmäni aina aukesivat ja hautasin koko idean itsemurhasta, koska rakastin läheisiäni niin paljon.
Mutta miten tämä ikävä vaihe elämästäni tuli nyt uniini? Ensimmäisen kerran kun mietin itsemurhaa suunnittelin hyppääväni junan alle. Tiesin mistä pääsisi helposti kiskoille, koska pikku-veljeni meinasi kerran jäädä junan alle vahingossa yhden perhetuttavamme lapsen kanssa kun he karkasivat hiekkalaatikolta, mutta onneksi meidän ja niiden perheen isät kerkisivät nappaamaan pojat juuri ennen ku he jäivät junan alle.
Ensimmäisenä yönä näkemäni uni kesti aina tasan 29 minuuttia. Uni alkoi niin että seisoin Mäntyharjun rautatie asemalaiturin päässä ja odotin junaa. Odottaessani mietin että jos keksin yhdenkin syyn miksi en hyppäisi niin jätän hyppäämättä. Luonani kävi äitini ja veljeni puhumassa minua ympäri, mutta sain heidätkin vakuuttuneeksi että tämä on paras vaihtoehto ja hekin jättivät minulle hyvästit ja lähtivät. Olin yksin laiturilla ja mietin että pitää minun löytää edes yksi syy miksi en hyppää junan alle ja en keksi sitä. Junan valot alkavat lähestyä ja olin tullut tulokseen että en keksi syytä olla hyppäämättä. Kun junan junat edelleen lähestyvät niin herään säikähtäen. Tuntuu etten saa henkeä heti kun herään ja unen tapahtumat on mielessäni, mutta nyt keksin heti lukemattomia syitä olla hyppäämättä junan alle. Uni toistui yön aikana täsmälleen samanlaisena muistaakseni 5 kertaa, koska aina välillä valvoin suunilleen puolituntia. Ja kun päivällä otin päiväunet niin sama uni tuli silloinkin uniini muuttumattomana.
Seuraavana yönä näin unta että seisoin puolisoni kanssa sillalla, silta oli Mäntyharjun yksi rautatien ylittävä silta, mutta silta oli nyt jossain ihan muualla. Oltiin korkealla ja alla oli kivikko. Mietin taas ettei minulla ole mitään syytä olla hyppäämättä sillalta, vaikka puolisoni kuinka aneli etten hyppäisi ja koitti kertoa minulle paljon syitä miksi en hyppäisi, mutta lopulta sain omilla syilläni hänetkin sille kannalle että olen oikeassa. Halasimme ja suutelimme hyvästiksi tämän jälkeen hän kääntyi ympäri ja lähti pois. Käännyin katsomaan häntä vielä kerran, mutta aurinko häikäisi ja heräsin taas säikähtäen. Olin joskus kouluaikoinani pohtinut myös itsemurhaa jos hyppäisi korkealta kalliolta kivikkoon. Taas herätessäni minulle tuli lukuisia syitä miksi en voi tehdä itsemurhaa.
Minä en ole yhtään itsetuhoinen ja en haudo mielessäni mitään mikä tuhoaisi elämäni, vaan haluan parantua tästä masennuksesta ja unettomuudesta. Olla taas se Marko minkä kaikki tuntevat ja mihin puolisoni rakastui. Nämä unet säikäyttivät minut todella pahasti ja käsittelimme näitä terapiassa, mutta onneksi terapeuttini osasi kaivaa kirjoittamastani elämän kerrasta tämän asian esiin ja saimme yhdistettyä nämä asiat kouluaikojen todella vaikeisiin aikoihin.
Olen sitä mieltä että asiat selviävät aina jotenkin ja että itsemurha ei ole vaihtoehto. Etenkään lapsien ei pitäisi koskaan joutua pohtimaan elämänsä päättämistä oman käden kautta, koska toiset kiusaa. Mikään ei ole niin julma kuin lapsi toiselle niin tahtoessaan ja tätä vastaan haluan taistella kaikin keinoin kun vain voin. Tältä osin olen onnellinen etten ole voinut saada lapsi niin eipähän heitä voida kiusata.
Kiitos kun jaksoit lukea loppuun. Kommentoida saa. Koitan jaksaa kirjoittaa taas jonkin ajan kuluttua.
Mennään ajan kohtaan kun olin peruskoulussa ja kuten olen kertonut olin koulukiusattu koko peruskoulun ajan enemmissä tai vähemmissä määrin koko peruskoulussa olo ajan. En nyt muista miten tarkasti aiemmin pureuduin asiaan, mutta voin myöntää että niin kuin moni on tehnytkin minäkin olen harkinnut muutaman kerran itsemurhaa. Pohdin lapsena että kuinka paljon se helpottaisi minun elämääni kun ei tarvitse kärsiä koko ajan kiusaajista ja heidän tuottamastaan fyysisestä ja henkisestä kärsimyksestä. Lisäksi ajattelin että minun itsemurhani helpottaisi myös kiusaajieni elämää, sillä sanoivathan he usein että tapa ittes ja lisäksi he olisivat voineet keskittyä leikkeihinsä kun ei olisi tarvinnut olla minua kiusaamassa.
Tarkemmin asiaa ajateltuani tuli mieleeni vanhemmat, veljet, isovanhemmat, serkut, kummit ja muut miten kuolemani heitä hyödyttäisi? Ei mitenkään, vaan minä romahduttaisin heidän elämänsä. Olisin kuin kiusaajani en ajattelisi miltä heistä tuntuu vaan teen niin kun on minusta parempi ja en ajattelisi sen seurauksia. Tällöin silmäni aina aukesivat ja hautasin koko idean itsemurhasta, koska rakastin läheisiäni niin paljon.
Mutta miten tämä ikävä vaihe elämästäni tuli nyt uniini? Ensimmäisen kerran kun mietin itsemurhaa suunnittelin hyppääväni junan alle. Tiesin mistä pääsisi helposti kiskoille, koska pikku-veljeni meinasi kerran jäädä junan alle vahingossa yhden perhetuttavamme lapsen kanssa kun he karkasivat hiekkalaatikolta, mutta onneksi meidän ja niiden perheen isät kerkisivät nappaamaan pojat juuri ennen ku he jäivät junan alle.
Ensimmäisenä yönä näkemäni uni kesti aina tasan 29 minuuttia. Uni alkoi niin että seisoin Mäntyharjun rautatie asemalaiturin päässä ja odotin junaa. Odottaessani mietin että jos keksin yhdenkin syyn miksi en hyppäisi niin jätän hyppäämättä. Luonani kävi äitini ja veljeni puhumassa minua ympäri, mutta sain heidätkin vakuuttuneeksi että tämä on paras vaihtoehto ja hekin jättivät minulle hyvästit ja lähtivät. Olin yksin laiturilla ja mietin että pitää minun löytää edes yksi syy miksi en hyppää junan alle ja en keksi sitä. Junan valot alkavat lähestyä ja olin tullut tulokseen että en keksi syytä olla hyppäämättä. Kun junan junat edelleen lähestyvät niin herään säikähtäen. Tuntuu etten saa henkeä heti kun herään ja unen tapahtumat on mielessäni, mutta nyt keksin heti lukemattomia syitä olla hyppäämättä junan alle. Uni toistui yön aikana täsmälleen samanlaisena muistaakseni 5 kertaa, koska aina välillä valvoin suunilleen puolituntia. Ja kun päivällä otin päiväunet niin sama uni tuli silloinkin uniini muuttumattomana.
Seuraavana yönä näin unta että seisoin puolisoni kanssa sillalla, silta oli Mäntyharjun yksi rautatien ylittävä silta, mutta silta oli nyt jossain ihan muualla. Oltiin korkealla ja alla oli kivikko. Mietin taas ettei minulla ole mitään syytä olla hyppäämättä sillalta, vaikka puolisoni kuinka aneli etten hyppäisi ja koitti kertoa minulle paljon syitä miksi en hyppäisi, mutta lopulta sain omilla syilläni hänetkin sille kannalle että olen oikeassa. Halasimme ja suutelimme hyvästiksi tämän jälkeen hän kääntyi ympäri ja lähti pois. Käännyin katsomaan häntä vielä kerran, mutta aurinko häikäisi ja heräsin taas säikähtäen. Olin joskus kouluaikoinani pohtinut myös itsemurhaa jos hyppäisi korkealta kalliolta kivikkoon. Taas herätessäni minulle tuli lukuisia syitä miksi en voi tehdä itsemurhaa.
Minä en ole yhtään itsetuhoinen ja en haudo mielessäni mitään mikä tuhoaisi elämäni, vaan haluan parantua tästä masennuksesta ja unettomuudesta. Olla taas se Marko minkä kaikki tuntevat ja mihin puolisoni rakastui. Nämä unet säikäyttivät minut todella pahasti ja käsittelimme näitä terapiassa, mutta onneksi terapeuttini osasi kaivaa kirjoittamastani elämän kerrasta tämän asian esiin ja saimme yhdistettyä nämä asiat kouluaikojen todella vaikeisiin aikoihin.
Olen sitä mieltä että asiat selviävät aina jotenkin ja että itsemurha ei ole vaihtoehto. Etenkään lapsien ei pitäisi koskaan joutua pohtimaan elämänsä päättämistä oman käden kautta, koska toiset kiusaa. Mikään ei ole niin julma kuin lapsi toiselle niin tahtoessaan ja tätä vastaan haluan taistella kaikin keinoin kun vain voin. Tältä osin olen onnellinen etten ole voinut saada lapsi niin eipähän heitä voida kiusata.
Kiitos kun jaksoit lukea loppuun. Kommentoida saa. Koitan jaksaa kirjoittaa taas jonkin ajan kuluttua.
sunnuntai 4. helmikuuta 2018
Sairastelua
Vuosi on alkanut sairastelun merkeissä flunssaa, kuumetta, yskää ja mahatautia. Vieläkin on veto pois mahataudin jäljiltä joka helpotti tiistaina kestettyään lauantai aamusta lähtien. Mahataudin päälle tuli vielä kuumetta. Olo oli melko järkyttävä, koska mitkään lääkkeet ei ehtinyt imeytyä kun tulivat jo ulos. Tällähetkellä käytössä minulla on mielialalääke, joka tulisi lopettaa asteittain vähentämällä ja kun ne ei pysyneet sisällä niin mahataudin oksentelun ja ripuloinnin sekä kuumeen lisäksi minulla oli vielä vierotusoireita lääkkeistä. Ahdisti, oli kylmähiki, tärisin ja olin levoton. Nukkuminen onnistui 10 minuutin pätkissä ja olin aivan loppu.
Yskä jatkuu vieläkin muuten alkaa elämä pikkuhiljaa voittaa, mutta olo on voimaton vieläkin ja keskittymis kyky on hukassa. Koitan lepäillä ja saada taas itseni kasattua että jaksaisin kirjoittaa teille taas.
Tämän tekstin sain nyt raavittua kasaan, kun ei pysty keskittymään niin kirjoittaminen ei onnistu ja voimattomuus vie myös jaksamisen jopa kirjoittamisesta. Hyvät lukijat olette mielessäni ja palaan kirjoittamaan tänne heti kun lääkityksen vaikutus taas tasaantuu ja pystyn keskittymään niin ja kun voimani palautuvat ennalleen.
Yskä jatkuu vieläkin muuten alkaa elämä pikkuhiljaa voittaa, mutta olo on voimaton vieläkin ja keskittymis kyky on hukassa. Koitan lepäillä ja saada taas itseni kasattua että jaksaisin kirjoittaa teille taas.
Tämän tekstin sain nyt raavittua kasaan, kun ei pysty keskittymään niin kirjoittaminen ei onnistu ja voimattomuus vie myös jaksamisen jopa kirjoittamisesta. Hyvät lukijat olette mielessäni ja palaan kirjoittamaan tänne heti kun lääkityksen vaikutus taas tasaantuu ja pystyn keskittymään niin ja kun voimani palautuvat ennalleen.
maanantai 8. tammikuuta 2018
Uni kertoi mitä pitäisi huomioida
Hei ja hyvää loppu vuotta
Näin toissa yönä unta että oli kova pakkanen ja olin ulkona vanhempieni entisen kodin autokatoksen luona. Luokseni tuli pieni poika, joka pyysi minulta apua. Vastasin hänelle että ei munulla ole aikaa auttaa häntä kun minulla on niin monta työtä tehtävänä. Hänelle tuli itku silmään ja sydämmeni heltyi ja lupasin auttaa häntä hetken kuluttua. Ajattelin että nostan hänet farmari volvon konttiin odottamaan kun käyn äkkiä sisällä. Sisälle mennessäni naapuri pyydi apua ja menin auttamaan. Sen kun sain hoidettua niin joku tuntematon pyysi apua ja menin auttamaan ja sen jälkeen menin siitä suoraan töihin. Töistä tullessani minulta taas pyydettiin apua ka lupasin mennä auttamaan, kunnes tapasin unessani puolisoni siskon, jonka luona olimme oikeastikkin kyläilemässä. Hätäännyin ja pyysin häntä käydä katsomassa onko se pieni poika kunnossa sielä volvon takakontissa? Ja tämän kysymyksen esitin ihan oikeasti hänelle kun olin säikähtänyt hereille unesta. Hän rauhoitteli minua että ei ole mitään poikaa, eikä edes volvoa vaan fordi pihassa ja se on kunnossa. Olin unesta hämmentynyt ja kesti pitkään ennen kun nukahdin uudelleen.
Tänään kävin joulu tauon jälkeen ensimmäisen kerran terapiassa ja puhuimme miten joululoma meni. No minähän olin lomalla vajaan 2 viikkoa Mäntyharjussa mökkeilemässä ja tapasin paljon kavereita ja sukulaisia. Saunoin ja nautin rauhallisuudesta. Annoin aikaa itselleni. Uutta vuotta juhlimme puolisoni ja tuttava pariskunnan kanssa ja heillä oli koira mukana niin juhlinta tapahtui hyvinkin rauhallisissa merkeissä. Syötiin hyvin, saunottiin, pelattiin lautapelejä ja ammuttiin muutama raketti niin ettei koira tainnut edes huomata kun ne ammuttiin.
Kun joululoman kuulumiset oli vaihdettu otin puheeksi tämän unen kun tulkitsin sen painajaiseksi, koska olin jättänyt sen pienen pojan kovassa pakkasessa sinne auton konttiin oman onnensa nojaan ja unohtanut sinne. Aloimme purkamaan asiaa ja kun olimme päässeet päätökseen niin lopputulos oli seuraavanlainen.
Olen aina valmis auttamaan kaikkia jotka apua tarvitsevat. Otan töitä jos minulla vain suinkim aikaa tehdä ne. En ajattele omaa jaksamistani ja anna itselleni aikaa. Se pieni poika unessa olin minä itse joka pyysin itseltäni apua. En ollut edes kuunnellut millaista apua olisin ollut vailla, vaan lupasin auttaa itseäni myöhemmin ja suljin itseni mielestäni eli sinne konttiin sitten lopulta unohdin että olin siellä kontissa vailla apua.
Mieleni ja tunteeni halusivat viestiä unessa minulle että anna itsellesi aikaa ja anna itsesi levätä. Opi sanomaan ei muille ja kuuntele itseäsi. Kuuntele itseäsi ennen kuin lupaat muille mitään.
Stressi ja väsymys on ollut taas läsnä vuoden vaihteen jälkeen, mutta tämän päiväinen terapia laukaisi stressiä paljon. Lisäksi tieto että saan myöhässä maksettavat sairasajan korvaukset lähipäivinä laukaisi lopun stressistä. Väsymyskin painajaisten ja huonosti nukuttujen öiden jälkeen varmasti alkaa nyt helpottaa.
Hyvät lukijat. En tehnyt aattona mitään uuden vuoden lupausta, mutta teen sen nyt. Tutustun siihen pieneen poikaan jonka nostin volvon konttiin ja annan hänelle aikaa ja tilaa elämässäni, vaikka en ystäviäni ja kavereitani pulaan jätäkkään.
Näin toissa yönä unta että oli kova pakkanen ja olin ulkona vanhempieni entisen kodin autokatoksen luona. Luokseni tuli pieni poika, joka pyysi minulta apua. Vastasin hänelle että ei munulla ole aikaa auttaa häntä kun minulla on niin monta työtä tehtävänä. Hänelle tuli itku silmään ja sydämmeni heltyi ja lupasin auttaa häntä hetken kuluttua. Ajattelin että nostan hänet farmari volvon konttiin odottamaan kun käyn äkkiä sisällä. Sisälle mennessäni naapuri pyydi apua ja menin auttamaan. Sen kun sain hoidettua niin joku tuntematon pyysi apua ja menin auttamaan ja sen jälkeen menin siitä suoraan töihin. Töistä tullessani minulta taas pyydettiin apua ka lupasin mennä auttamaan, kunnes tapasin unessani puolisoni siskon, jonka luona olimme oikeastikkin kyläilemässä. Hätäännyin ja pyysin häntä käydä katsomassa onko se pieni poika kunnossa sielä volvon takakontissa? Ja tämän kysymyksen esitin ihan oikeasti hänelle kun olin säikähtänyt hereille unesta. Hän rauhoitteli minua että ei ole mitään poikaa, eikä edes volvoa vaan fordi pihassa ja se on kunnossa. Olin unesta hämmentynyt ja kesti pitkään ennen kun nukahdin uudelleen.
Tänään kävin joulu tauon jälkeen ensimmäisen kerran terapiassa ja puhuimme miten joululoma meni. No minähän olin lomalla vajaan 2 viikkoa Mäntyharjussa mökkeilemässä ja tapasin paljon kavereita ja sukulaisia. Saunoin ja nautin rauhallisuudesta. Annoin aikaa itselleni. Uutta vuotta juhlimme puolisoni ja tuttava pariskunnan kanssa ja heillä oli koira mukana niin juhlinta tapahtui hyvinkin rauhallisissa merkeissä. Syötiin hyvin, saunottiin, pelattiin lautapelejä ja ammuttiin muutama raketti niin ettei koira tainnut edes huomata kun ne ammuttiin.
Kun joululoman kuulumiset oli vaihdettu otin puheeksi tämän unen kun tulkitsin sen painajaiseksi, koska olin jättänyt sen pienen pojan kovassa pakkasessa sinne auton konttiin oman onnensa nojaan ja unohtanut sinne. Aloimme purkamaan asiaa ja kun olimme päässeet päätökseen niin lopputulos oli seuraavanlainen.
Olen aina valmis auttamaan kaikkia jotka apua tarvitsevat. Otan töitä jos minulla vain suinkim aikaa tehdä ne. En ajattele omaa jaksamistani ja anna itselleni aikaa. Se pieni poika unessa olin minä itse joka pyysin itseltäni apua. En ollut edes kuunnellut millaista apua olisin ollut vailla, vaan lupasin auttaa itseäni myöhemmin ja suljin itseni mielestäni eli sinne konttiin sitten lopulta unohdin että olin siellä kontissa vailla apua.
Mieleni ja tunteeni halusivat viestiä unessa minulle että anna itsellesi aikaa ja anna itsesi levätä. Opi sanomaan ei muille ja kuuntele itseäsi. Kuuntele itseäsi ennen kuin lupaat muille mitään.
Stressi ja väsymys on ollut taas läsnä vuoden vaihteen jälkeen, mutta tämän päiväinen terapia laukaisi stressiä paljon. Lisäksi tieto että saan myöhässä maksettavat sairasajan korvaukset lähipäivinä laukaisi lopun stressistä. Väsymyskin painajaisten ja huonosti nukuttujen öiden jälkeen varmasti alkaa nyt helpottaa.
Hyvät lukijat. En tehnyt aattona mitään uuden vuoden lupausta, mutta teen sen nyt. Tutustun siihen pieneen poikaan jonka nostin volvon konttiin ja annan hänelle aikaa ja tilaa elämässäni, vaikka en ystäviäni ja kavereitani pulaan jätäkkään.
lauantai 16. joulukuuta 2017
Voiko Joulupukki sairastua
Vuosien saatossa paikkojen määrä lisääntyi lisääntymistään ja ennen muuttoani Etelä-Suomeen minun ei tarvinnut enää edes ilmoittaa että teen pukki keikkaa ja silti oli 14 paikkaa aattoillan aikana. Vuosi toisensa jälkeen sain seurata kun lapset perheessä kasvoivat ja vaikka he eivät enää uskoneet pukkiin niin halusivat että pukki tulee käymään ja jakaa lahjat. Viimeinen joulu ennen muuttoani tänne Etelään niin jotenkin tiesin jo mielessäni että tämä on viimeinen joulu pukkina näissä kodeissa, vaikka en vielä tiennytkään muutostani mitään. Tuntui vaan niin pahalta kun meni taas katsomaan niitä lapsia, jotka olivat taas kasvaneet vuoden ja tiesin etten ikinä voi kokea sitä itse, että odotan lasteni kanssa joulupukin tuloa ja kun pukki on käynyt niin voin puolisoni kanssa istua sohvalle ja nauttia glögiä ja katsoa kun lapset leikkivät saamillaan leluilla.
Olin jotenkin luovuttanut elämäni suhteen. En ollut löytänyt eron jälkeen uutta puolisoa. Tiesin etten voi saada lapsia. Minulla ei ole luottotietoja ja muutenkin elämäni tuntui tyhjältä. Minulla ei ollut muuta kun työt ja opiskelu. Siksipä jo useampana jouluna olin joulupukin kierroksen jälkeen ajanut taksia tai päivystänyt palolaitoksella, jotta ne joilla oli lapsia saivat viettää jouluaan rauhassa. Kävin vanhemmillani syömässä aatto iltana ja muuten tein töitä.
Kun koitti vuosi 2015 niin se oli muutosten vuosi. Ensin uupumukseni alkuvuodesta paheni kun koulu stressasi ja tein siihen lisäksi liikaa töitä, mutta siitä selvittiin parin viikon levolla. Sen jälkeen muutin Vantaalle isovanhempieni luokse ja tarkoitukseni oli olla vain kesä ja alku syksy töissä Helsingissä. Kesällä tutustuin nykyiseen avopuolisooni ja hän oli jo alusta alkaen niin mahtava ihminen, että tiesin löytäneeni aarteen jota en halua koskaan menettää. Olimme kesäkuussa tavanneet ja tutustuimme toisiimme, huomasimme että meillä on paljon yhteistä, meillä oli jopa sama syntymäpäivä ikä eroa oli vain pari vuotta. Lokakuussa muutimme yhteen ja syntymäpäivänämme kosin häntä ja menimme kihloihin. Tunsin taas eläväni ja elämässäni oli sisältöä.
Tuli taas joulu, koska puolisoni oli töissä niin minäkin päätin että teen Joulupukkina kierroksen nyt Vantaalla. Sainkin nopeasti kierrokselle melkein kymmenen paikkaa. Oli oikein mukavaa käydä ihan tuntemattomissa perheissä kiertämässä Joulupukkina ja sain taas kokea sen miksi sen koko homman olin aloittanut eli toin sen joulun lapsille ja joulu pukin myötä rauha laskeutui lapsien koteihin kun jännitys ja vatsanväänteet loppuivat. Illan päätteeksi menin viettämään joulu iltaa puolisoni siskon perheen luokse missä olin aiemmin päivällä vieraillut Joulupukkina. Ja joulupäivänä lähdimme vanhemmilleni ja siitä menimme Tapaninpäivänä appivanhempieni mökille. Oli mukava joulu.
Elettiin taas vuosi ja vuoden 2016 joulukuun alussa niinkuin olen kertonut uni ongelmani alkoivat. Joulu lähestyi ja mietin että pakko kai se on joulupukin vierailla lapsien luona, vaikka ajatuskin jo ahdisti minua. Ahdistus se oli uusi tunne jonka koin jouluna ensimmäisen kerran. En osannut sitä edes tulkita ahdistukseksi ennen kuin myöhemmin kun olen oppinut tunnistamaan tunteitani ja olen saanut tunnelukkoja avattua. Sana oli kiirinyt joulupukista ja viime vuonna minulla oli 14 paikkaa aattona kierrettäväksi. Aaton lähestyessä ahdistus vain paheni ja alkoi olla ihan pakokauhun tunnetta kun heräsin aattona. Menin aamulla keittämään isovanhemmilleni joulupuuron kuten edellisenä joulunakin ja käytiin ukin kanssa saunassa. Sitten koitti hetki kun piti pukea mantteli päälle ja lähteä kierrokselle.Se oli hetki kun mietin että, voiko Joulupukki sairastua! Totesin että ei se vaan voi.
Päätään nosti taas se terapeuttini nimeämä Pelastaja-Marko. Itsestään piittaamaton pelastaja. No lähdin kiertämään ja ennen jokaista paikkaa jouduin keskittymään autossa että sain kerättyä itseni kasaan ja sain selvitettyä paikan kunnialla etten pahoita kenenkään mieltä. Eihän siitä mitään tulisi jos Joulupukki sairastuisi masennukseen tai edes flunssaan. No kierros saatiin päätökseen ja pääsin taas huokaisemaan puolisoni siskon perheen pariin, vaikka en saanut nukuttua ja ahdistus ei helpottanut niin joulupäivänä suuntasin vanhempieni luo.
Onnistuin kai kuitenkin hyvin Joulupukki kierroksella, kun monet sanoivat kun olin lähdössä että ensi vuonna tavataan. Kun olin vuoden vaihteessa kertonut puolisolleni tilastani ja hakenut apua, päätin että ensi jouluna korvaan heille jotka minuun luottavat edelleen pukkina. Menin erään tutun ateljee ompelimon pitäjän juttusille alkuvuodesta ja tilasin ihan uuden mittatilaustyönä tehtävän joulupukin puvun. Olen nyt vuoden aikana saanut hoitoa masennukseeni ja tunnelukkoja on saatu avattua jonkin verran. Olen taas siinä onnellisessa tilanteessa että odotan kovasti tämän vuotista kierrostani Joulupukkina ja ihmisten reaktioita kun Joulupukilla on uusi kostyymi päällä. Nyt ei tunnu ahdistusta, vaan tunnen taas sitä lapsen jännitystä kun se odottaa Joulupukkia käymään niin minä odotan että saan taas nähdä ne vuoden kasvaneet lapset ja muutamia ihan uusiakin perheitä kierroksella löytyy.
Vaikka Joulupukki ei voi sairastaa niin mies puvun sisällä voi ja sairaudet on tehty voitettaviksi. Minulla on vielä pitkä työnsarka edessäni masennukseni kanssa, mutta tämän blokin kirjoittaminen on ollut iso apu nyt loppuvuodesta ja jatkan tämän kirjoittamista edelleen. Iso kiitos kaikille lukijoilleni ja seuraajille tästä vuodesta. Palaan kirjoittamaan ensi vuoden puolella tänne. Kommentoikaa kirjoituksiani se auttaa minuakin jatkamaan.
Oikein hyvää joulua kaikille ja Onnellista uutta vuotta 2018!
PS. Sain ne joulu verhot ja paperi tähden makuuhuoneeseen vasta eilen laitettua =)
perjantai 8. joulukuuta 2017
Aikaan saamattomuus
Vielä vajaa vuosi sitten tykkäsin tehdä kotitöitä kun olin yksin kotona, mutta nykyään ei saa itseään liikkeelle ja tekemään. Nytkin puolisoni on ystäviensä kanssa pikku-jouluja viettämässä ja minulla olosi ihan omaa aikaa siivota ja laittaa joulua, mutta ei mä vaan ootan inspiraatiota tässä sohvan nurkassa ja katon telkkaria. Edes ruokaa en jaksanu itelle laittaa vaan tilasin pizzan, vaikka tää ruho ei yhtään pizzaa kaipaisikaan.
Aamulla kun herään ja otan kahvit sekä aamupalan niin ja tietty aamulääkkeet. Vaikka olisin herännytkin jo ihan kunnolla ja tekemistä olisi, vaikka kuinka ja paljon tai vastaavasti vain joku pikku juttu. Voi mennä 4-7 tuntia että saan itseni liikkeelle ja tekemään jotain. Tämä ei ole normaalia minua. Olen ollut vuosia palokunnassa ja sieltä oppinut että hommat tehdään heti kun ne on tehtävä. Ennen olen siivonnut tän meidän kodin lattiasta kattoon päivässä ja tehnyt jopa pikku sisustus hommia samalla. Mutta en nykyään.
Nytkin olen ollut tässä laittamassa paperitähteä olohuoneen ikkunaan jo kolme tuntia. Tähti jo roikkuu tuolla, mutta piuha pitäisi vetää, jotta siihen tulisi vielä valokin niin ja sitten kun valmiin asennuksen tulisi olla vielä käytännöllinen ja siisti. No josko homma olisi valmis ennen puolta yötä.
Makuuhuoneen jouluverhoja oon ollu silittämässä ja ripustamassa jo kolme päivää. Makkariinki pitäis saada sananmoinen paperitähti ku mitä nyt asentelen. Tätä menoa meillä on joulu viriteltynä loppiaiseksi ja sit tulee jo kiire purkaa se pois ettei kyntteliköt palaisi juhannuksena.
Lääkärini sanoi tämän olevan masennus väsymystä ja kuuluu taudin kuvaan. Itseä vaan alkaa aina ottamaan päähän ja rankasti ku mitään ei saa aikaiseksi ku vaa lorvii sängyssä tai sohvalla. Jonkun pitäs olla koko ajan potkimassa perseelle, että sais jotain aikaseksi. Tuntee itsensä vaan niin turhaksi ja tulee vihaiseksi itselleen ku on suunnitellut tänään tekevänsä jotakin ja tuntuu että omaa laiskuuttaan ei saa mitään aikaseksi. Lääkäri sanoi ettei pidä asettaa itselleen päivään liian kovia tavotteita vaan että alkuunsa pitää olla vain tyytyväinen jos on saanut edes vaatteet päälle päivän aikana.
Koko ajan olen vain hirveen väsynyt ei jaksaisi tehdä mitään. Voisi vain nukkua, mutta sekään ei ole vaihtoehto, koska en saa unta ja en viitsi puolilta päivin ottaa unilääkkeitä että saisin päivän nukuttua. Ei ole helppoa ihmiselle joka ei ole tottunut pysymään paikoillaan.
Jatkan nyt (jos saan itteni ylös sohvalta) tuon paperi tähden asennusta ja lupaan tässä nyt julkisesti että huomenna meillä on makkarissa jouluverhot ja paperitähti :-)
sunnuntai 3. joulukuuta 2017
Olen ollut koulukiusattu
Mikään ei voi olla niin julma kun lapsi toiselle lapselle.
Kun menin ensimmäiselle luokalle kouluun olin kouluun lähtiessäni innoissani että voisin saada uusia kavereita, koska niitä ei minulla vielä enemmälti ollut, koska olimme muuttaneet vasta muutama kuukausi aikasemmin erääseen kuntaam Etelä-Savossa. Mutta ei siitä päivästä alkoi pienen pojan kuuden vuoden helvetti. Ensimmäisestä päivästä alkaen minua kiusattiin, koska olin pienin, puhuin hieman eritavalla kuin muut kun olimme muuttaneet pääkaupunki seudulta. Minua ei otettu välituntileikkeihin mukaan, minua tönittiin, haukuttiin, läpsittiin, väänneltiin sormista. Lisäksi pulpettini sotkettiin ja minulta vietiin tavaroita sekä vaatteitani sotkettiin.
Kiusaajat ei olleet pelkästään poikia vaan myös tytötkin kiusasivat ihan yhtälailla kun pojat. Elämäni ei ollut kovin helppoa uutena 7 -vuotiaana poikana pienellä paikkakunnalla jossa kaikki lähialueen lapset kiusasivat ja ne muutamat jotka eivät kiusanneet eivät uskaltaneet olla julkisesti kavereita jotta ei heitäkin alettaisi kiusata. Ainoa paikka missä olin turvassa oli koti. Joskus olin niillä parilla kaverilla yökylässä koita minulla oli, mutta silloinkin pysyimme vain heillä ettei meitä nähtäisi. Isovanhempieni kanssa olin usein mökillä ja se olintoinen turvapaikkani.
Mutta ei tämä vielä riittänyt. Molemmat turvapaikkanikin menetti luottamukseni. Kyllä en voinut luottaa kotiin enkä siihen että mökillä olen turvassa. Tätä ei rikkoneet koulukiusaajat vaan viha, katkeruus, luottamuspula ja alkoholi. Vanhempani alkoivat riidellä todella paljon ja oli jo lähellä etteivät he eronneet kotona oli hirveitä riitoja koin siellä pelkoa ja vihaa ilmassa. Rauhoittelin nuorempia sisaruksiani ja olin heille tukena ja turvana kun vanhempani riitelivät. Tätä jatkui ties kuinka kauan. Minulla oli muodostunut uusi turva olin aloittanut ensimmäisellä luokalla jo palokunta nuoriso-osastossa ka siellä minua ei kiusattu vaan olin osa porukkaa ja siellä minulla oli kavereita ja ne verkostot ovat osa kestäneet näihin päiviin asti. Lisäksi olin SPR-nuorissa ja sieltä kautta osaston vetäjän ja koulumme terveydenhoitajan kanssa ystävystyin. Joskus jos kotona oli vanhemmillani hirveä riita niin pakenin sitä hänen luokseen. Hän otti minut aina hyvin vastaan teimme läksyni ja välillä otimme välipalaa ja sain olla ihan rauhassa. Minunhan piti jaksaa koulussa missä minua kiusattiin ja kotona minun piti tukea veljiäni kun vanhemmat riiteli.
Kotona alkoholi ei ollut ongelma, vaan se ongelma oli mökillä isoisäni joi siellä hirveästi ja kun hän oli humalassa niin olimme mummin kanssa joko saunalla tai aitassa piilossa. Kerran muistan kun olimme pikkuveljieni kanssa kolmestaan mökillä ukilla hoidossa ja ukki alkoi juoda. Onneksi sain napattua häneltä nmt-puhelimen ja puhelin luettelon ja soitin yläkerran naapurillemme ja hän onneksi tiesi missä mökkimme on niin hän tuli hakemaan meidät kotiin. Olisimme voineet mennä heillekin, mutta menimme kotiin ja minä huolehdin veljistäni.
On valtava taakka alle kymmenen vuotiaalle pojalle olla koulu kiusattu ja huolehtia pikku veljistään koulun jälkeen niin ja tietty samalla piti tehdä läksyt. Olin menettänyt luottamukseni vanhempiini siinä kohti kun minulta kysyttiin kummanko mukaan lähtisin jos ero tulee. Ei sellaisia asioita kuuluisi lapsen miettiä että kumpi vanhempi on parempi vaan kummatkin ovat yhtä hyviä ei puolia voi valita. Vastasin molemmille että hänen mukaansa. Silloin mietin oikeasti ko sitä että minun olisi helpompi olla kuollut. Mutta en voinut jättää veljiäni riitelevien vanhempieni armoille ja tämä oli se kantava voima joka esti minua toteuttamasta synkkiä ajatuksiani. Tällöin olen varmasti masentunut ensimmäisen kerran.
Toisen ja kolmannen luokan kesälomalla en uskaltanut liikkua missään, koska pelkäsin että koulukiusaajat hyökkäävät kimppuuni. Katsoin paremmaksi ratkaisuksi pysyä kotona. Katsoin telkkaria ja söin. Painoni alkoi nousta. Koulu kiusaajat saivat uuden syyn kiusata, koska olin pyöreämpi kuin muut. Liikkumiseni koulun jälkeen rajoittui kerran viikossa oleviin paloharjoituksiin. Kun luottamus ukkiin oli menetetty niin mökkiviikonloputkin harvenivat, koska ei mummikaan jaksanut katsoa ukin juomista. Mummikin puhui minulle usein että olisi vain helpompi muuttaa pois. Minulla oli nyt käsiteltävänä mielessäni kaksi mahdollista tulevaa avioeroa ja molemmat olivat entisiä turvapaikkojani.
Vanhempani saivat riitansa sovittua ja kotielämä rauhoittui. Eroa ei tullut kotona oli helpompaa olla. Mökillä ollessaan kerran ukki sai aivoverenvuodon ja äiti joutui ajamaan pyörällä mökille kun ukki soitti. Apua ei saatu läheltä vaan ukki piti lähteä viemään pääkaupukiseudulle sairaalaan. Onneksi ukin veli oli vaimoineen läheisellä mökkillään ja he lähtivät viemään ukkia. Ukki selvisi ja toipui hyvin, mutta elämän tyyli ei hirveästi muuttunut. Tästä johtuen aivoveren vuoto uusi vielä kahdesti vai kolmesti. Se jätti jälkensä ja ukki joutui työkyvyttömyys eläkkeelle ja menetti ajokorttinsa. Jos näistä aivoverenvuodoista oli jotain hyvää niin se että mummi ja ukki ei eronneet vaan ukin juominen loppui.
Ala asteen ajan minua siis kiusattiin koko ajan, mutta kun pääsin yläasteelle niin osa kiusaajista pyysi anteeksi ja olivat tai ovat olleet sen jälkeen kavereitani. Toki yläasteellakin joukkoon mahtui kiusaajia ja kiusaaminen muuttui fyysisemmäksi ja agressivisemmaksi, vaikka minulla oli kavereita nyt koulussa niin nämä muutamat iskivät kun olin yksi. Tultiin kaupassa luokseni ja sanottiin että jos et pölli meille tupakkaa ja kaljaa niin katkastaan sun käsi pihalla ja hakataan sut. No ei jääny paljon vaihtoehtoja. En jäänyt koskaan onneksi kiinni myymälä varkauksistani, jotka tein kun minua uhkailtiin. Kerran koulussa pistin uhkailussa vastaan ja minulta murrettiin peukalo. Toisen kerran kun en suostunut kun minua uhlailtiin minulta murrettiin ranne. Ekalla kerralla peloissani sanoin että kaaduin pyörällä ja peukalo murtui ja kun ranne murtui sanoin että kaaduin luistellessa. Koska kun kiusaajat mursivat peukaloni ja ranteeni niin he uhkasivat tappaa minut jos kerron kuka sen teki.
Kiusaaminen loppui kokonaan kun lähdin ammattikouluun lukemaan kokiksi. Sieltä sain kavereita ja olen heihin yhteydessä vieläkin. Ammattikoulun ja armeijan takia katkolle jäänyt palokunta harrastus palasi elämääni kun kaksi niistä vähistä ala-aste aikaisista kavereista teki itsemurhan. Toinen heistä oli kanssani vuosia myös palokunnassa. Vaikka en ollut palokunnassa lähes kuuteen vuoteen niin kun palasin takaisin oli kuin olisin löytänyt kotiin. Se porukka oli aina mun tukena ja siellä ei mua koskaan kiusattu.
Palokunnassa aloin tehdä työtä nuoriso-osaton kehittämiseksi ja nuoriso toiminnan kehittämisessä olin mukana niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin. Olin aloittamassa kiusaamisen vastaista kampanjaa palokunta nuorisotyössä. Palkitsimme jopa alueellisesti kummi-poikani ja hänen ystävänsä, koska he tekivät urhean teon ja lopettivat teollaan heidän luokastaan koulukiusaamisen. Sain työstäni nuorisotyön kehittämisessä myös tunnustusta sekä alueellisesti että valtakunnallisesti.
Nykyään en ole jaksanut tämän sairauteni vuoksi hakeutua uudelleen muuton jälkeen palokunta toimintaan, mutta ehkä vielä joskus etsin uuden hyvän porukan mihin liittyä. Koska veljeni ja perheeni sekä kaverit palokunnassa ovat minulle niin tärkeitä etten onneksi pystynyt tekemään lapsena itsemurhaa, minkä monet koulukiusaamisen uhrit ovat nähneet ainoana vaihtoehtona. Jos luet tämän ja tunnet jonkun jota kiusataan niin tue häntä, koska hän saattaa pohtia hyvin synkkiä ajatuksia ja tekoja, koska lapsi voi olla todella julma toiselle lapselle. Meillä kaikilla on vielä monta ihanaa asiaa koettavana.
Kun menin ensimmäiselle luokalle kouluun olin kouluun lähtiessäni innoissani että voisin saada uusia kavereita, koska niitä ei minulla vielä enemmälti ollut, koska olimme muuttaneet vasta muutama kuukausi aikasemmin erääseen kuntaam Etelä-Savossa. Mutta ei siitä päivästä alkoi pienen pojan kuuden vuoden helvetti. Ensimmäisestä päivästä alkaen minua kiusattiin, koska olin pienin, puhuin hieman eritavalla kuin muut kun olimme muuttaneet pääkaupunki seudulta. Minua ei otettu välituntileikkeihin mukaan, minua tönittiin, haukuttiin, läpsittiin, väänneltiin sormista. Lisäksi pulpettini sotkettiin ja minulta vietiin tavaroita sekä vaatteitani sotkettiin.
Kiusaajat ei olleet pelkästään poikia vaan myös tytötkin kiusasivat ihan yhtälailla kun pojat. Elämäni ei ollut kovin helppoa uutena 7 -vuotiaana poikana pienellä paikkakunnalla jossa kaikki lähialueen lapset kiusasivat ja ne muutamat jotka eivät kiusanneet eivät uskaltaneet olla julkisesti kavereita jotta ei heitäkin alettaisi kiusata. Ainoa paikka missä olin turvassa oli koti. Joskus olin niillä parilla kaverilla yökylässä koita minulla oli, mutta silloinkin pysyimme vain heillä ettei meitä nähtäisi. Isovanhempieni kanssa olin usein mökillä ja se olintoinen turvapaikkani.
Mutta ei tämä vielä riittänyt. Molemmat turvapaikkanikin menetti luottamukseni. Kyllä en voinut luottaa kotiin enkä siihen että mökillä olen turvassa. Tätä ei rikkoneet koulukiusaajat vaan viha, katkeruus, luottamuspula ja alkoholi. Vanhempani alkoivat riidellä todella paljon ja oli jo lähellä etteivät he eronneet kotona oli hirveitä riitoja koin siellä pelkoa ja vihaa ilmassa. Rauhoittelin nuorempia sisaruksiani ja olin heille tukena ja turvana kun vanhempani riitelivät. Tätä jatkui ties kuinka kauan. Minulla oli muodostunut uusi turva olin aloittanut ensimmäisellä luokalla jo palokunta nuoriso-osastossa ka siellä minua ei kiusattu vaan olin osa porukkaa ja siellä minulla oli kavereita ja ne verkostot ovat osa kestäneet näihin päiviin asti. Lisäksi olin SPR-nuorissa ja sieltä kautta osaston vetäjän ja koulumme terveydenhoitajan kanssa ystävystyin. Joskus jos kotona oli vanhemmillani hirveä riita niin pakenin sitä hänen luokseen. Hän otti minut aina hyvin vastaan teimme läksyni ja välillä otimme välipalaa ja sain olla ihan rauhassa. Minunhan piti jaksaa koulussa missä minua kiusattiin ja kotona minun piti tukea veljiäni kun vanhemmat riiteli.
Kotona alkoholi ei ollut ongelma, vaan se ongelma oli mökillä isoisäni joi siellä hirveästi ja kun hän oli humalassa niin olimme mummin kanssa joko saunalla tai aitassa piilossa. Kerran muistan kun olimme pikkuveljieni kanssa kolmestaan mökillä ukilla hoidossa ja ukki alkoi juoda. Onneksi sain napattua häneltä nmt-puhelimen ja puhelin luettelon ja soitin yläkerran naapurillemme ja hän onneksi tiesi missä mökkimme on niin hän tuli hakemaan meidät kotiin. Olisimme voineet mennä heillekin, mutta menimme kotiin ja minä huolehdin veljistäni.
On valtava taakka alle kymmenen vuotiaalle pojalle olla koulu kiusattu ja huolehtia pikku veljistään koulun jälkeen niin ja tietty samalla piti tehdä läksyt. Olin menettänyt luottamukseni vanhempiini siinä kohti kun minulta kysyttiin kummanko mukaan lähtisin jos ero tulee. Ei sellaisia asioita kuuluisi lapsen miettiä että kumpi vanhempi on parempi vaan kummatkin ovat yhtä hyviä ei puolia voi valita. Vastasin molemmille että hänen mukaansa. Silloin mietin oikeasti ko sitä että minun olisi helpompi olla kuollut. Mutta en voinut jättää veljiäni riitelevien vanhempieni armoille ja tämä oli se kantava voima joka esti minua toteuttamasta synkkiä ajatuksiani. Tällöin olen varmasti masentunut ensimmäisen kerran.
Toisen ja kolmannen luokan kesälomalla en uskaltanut liikkua missään, koska pelkäsin että koulukiusaajat hyökkäävät kimppuuni. Katsoin paremmaksi ratkaisuksi pysyä kotona. Katsoin telkkaria ja söin. Painoni alkoi nousta. Koulu kiusaajat saivat uuden syyn kiusata, koska olin pyöreämpi kuin muut. Liikkumiseni koulun jälkeen rajoittui kerran viikossa oleviin paloharjoituksiin. Kun luottamus ukkiin oli menetetty niin mökkiviikonloputkin harvenivat, koska ei mummikaan jaksanut katsoa ukin juomista. Mummikin puhui minulle usein että olisi vain helpompi muuttaa pois. Minulla oli nyt käsiteltävänä mielessäni kaksi mahdollista tulevaa avioeroa ja molemmat olivat entisiä turvapaikkojani.
Vanhempani saivat riitansa sovittua ja kotielämä rauhoittui. Eroa ei tullut kotona oli helpompaa olla. Mökillä ollessaan kerran ukki sai aivoverenvuodon ja äiti joutui ajamaan pyörällä mökille kun ukki soitti. Apua ei saatu läheltä vaan ukki piti lähteä viemään pääkaupukiseudulle sairaalaan. Onneksi ukin veli oli vaimoineen läheisellä mökkillään ja he lähtivät viemään ukkia. Ukki selvisi ja toipui hyvin, mutta elämän tyyli ei hirveästi muuttunut. Tästä johtuen aivoveren vuoto uusi vielä kahdesti vai kolmesti. Se jätti jälkensä ja ukki joutui työkyvyttömyys eläkkeelle ja menetti ajokorttinsa. Jos näistä aivoverenvuodoista oli jotain hyvää niin se että mummi ja ukki ei eronneet vaan ukin juominen loppui.
Ala asteen ajan minua siis kiusattiin koko ajan, mutta kun pääsin yläasteelle niin osa kiusaajista pyysi anteeksi ja olivat tai ovat olleet sen jälkeen kavereitani. Toki yläasteellakin joukkoon mahtui kiusaajia ja kiusaaminen muuttui fyysisemmäksi ja agressivisemmaksi, vaikka minulla oli kavereita nyt koulussa niin nämä muutamat iskivät kun olin yksi. Tultiin kaupassa luokseni ja sanottiin että jos et pölli meille tupakkaa ja kaljaa niin katkastaan sun käsi pihalla ja hakataan sut. No ei jääny paljon vaihtoehtoja. En jäänyt koskaan onneksi kiinni myymälä varkauksistani, jotka tein kun minua uhkailtiin. Kerran koulussa pistin uhkailussa vastaan ja minulta murrettiin peukalo. Toisen kerran kun en suostunut kun minua uhlailtiin minulta murrettiin ranne. Ekalla kerralla peloissani sanoin että kaaduin pyörällä ja peukalo murtui ja kun ranne murtui sanoin että kaaduin luistellessa. Koska kun kiusaajat mursivat peukaloni ja ranteeni niin he uhkasivat tappaa minut jos kerron kuka sen teki.
Kiusaaminen loppui kokonaan kun lähdin ammattikouluun lukemaan kokiksi. Sieltä sain kavereita ja olen heihin yhteydessä vieläkin. Ammattikoulun ja armeijan takia katkolle jäänyt palokunta harrastus palasi elämääni kun kaksi niistä vähistä ala-aste aikaisista kavereista teki itsemurhan. Toinen heistä oli kanssani vuosia myös palokunnassa. Vaikka en ollut palokunnassa lähes kuuteen vuoteen niin kun palasin takaisin oli kuin olisin löytänyt kotiin. Se porukka oli aina mun tukena ja siellä ei mua koskaan kiusattu.
Palokunnassa aloin tehdä työtä nuoriso-osaton kehittämiseksi ja nuoriso toiminnan kehittämisessä olin mukana niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin. Olin aloittamassa kiusaamisen vastaista kampanjaa palokunta nuorisotyössä. Palkitsimme jopa alueellisesti kummi-poikani ja hänen ystävänsä, koska he tekivät urhean teon ja lopettivat teollaan heidän luokastaan koulukiusaamisen. Sain työstäni nuorisotyön kehittämisessä myös tunnustusta sekä alueellisesti että valtakunnallisesti.
Nykyään en ole jaksanut tämän sairauteni vuoksi hakeutua uudelleen muuton jälkeen palokunta toimintaan, mutta ehkä vielä joskus etsin uuden hyvän porukan mihin liittyä. Koska veljeni ja perheeni sekä kaverit palokunnassa ovat minulle niin tärkeitä etten onneksi pystynyt tekemään lapsena itsemurhaa, minkä monet koulukiusaamisen uhrit ovat nähneet ainoana vaihtoehtona. Jos luet tämän ja tunnet jonkun jota kiusataan niin tue häntä, koska hän saattaa pohtia hyvin synkkiä ajatuksia ja tekoja, koska lapsi voi olla todella julma toiselle lapselle. Meillä kaikilla on vielä monta ihanaa asiaa koettavana.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)